Pölyt pois ja lähikuvaan

 

Romaani

Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu. Teos 2011

 

Kallorumpu on monikerroksinen romaani, johon sisältyy kaksi aikaa ja paikkaa. Toinen on marsalkka Mannerheimin koti Helsingin Kaivopuistossa 13. marraskuuta 1935, jolloin Mannerheimin isäänsä arasteleva nelikymppinen tytär Sophie on tullut Pariisista vierailulle. Toinen on nykyhetki teollisuushallissa jossain Helsingin syrjällä, missä romaanin minäkertoja esittää yleisölle intohimoista elämäntyötään, elokuvaa tuosta yhdestä päivästä Mannerheimin kodissa.

 

Tarina etenee marsalkan elämänvaiheista tunnettujen faktojen kautta.

 

Kaivopuiston huvilan Mannerheim oli vuokrannut karamellitehtailija Fazerilta ja se oli hänen kotinsa vuodesta 1924 koko loppuelämän eli vuoteen 1951 saakka - nykyisin talo toimii Mannerheim Museona.

 

Kertojaminän elokuvaansa koskeva pohdinta sopii myös Kallorummun kerrontaan: "Liukuminen elämän ja keksimisen välillä on siirtymistä yhdenlaisesta totuudesta toisenlaiseen. Kumpi on parempi: dokumentti vai kuvitteellinen totuus, fakta vai fiktio? Ei ole olemassa totuutta ilman kadotettuja faktoja. Totuus tarvitsee myös hiljaisuutta, sitä mitä ei sanottu, mistä ei voi puhua. Totuus on yksityinen, kätketty ja sanaton mysteeri."

 

Mannerheim ja Sophie ovat keskushenkilöitä, mutta päähenkilönä on kertojaminä, outo kummajainen, josta lukija ei tarinan alussa saa tietää juuri mitään. Vähitellen hänen persoonansa ja kohtalonsa paljastuvat ja kaikkein koskettavin, järkyttävin, aivan lopussa.

 

Mannerheim on tässä romaanissa toisenlainen kuin se raskaan ylevä valuviaton patsas, johon olemme tottuneet. Hän on itseään peilaileva, turhamainen vanheneva mies, hamesankari ja pedantti esteetikko, joka pitää etäisyyttä ja antaa katseensa lämmetä vain valituille.

 

Silti hänen karismansa vetää puoleensa niin naisia kuin miehiä ja vähäisintäkin palvelijaa: "Vuokralainen oli pilari, jonka ympärillä meidän elämämme siinä talossa kieppui. Puhun vähätellen vuokralaisesta, jotta kestäisin sen, mitä hän meissä herätti. Minun on kutistettava hänet pienemmäksi, jotta me muut mahtuisimme niihin kerroksiin."

 

Romaani asettaa suurmiehen ihmisen mittoihin. Perinteisesti Mannerheimia on kuvattu kunnioittavasti etäältä, mutta tässä hän on lyyrisen kameran lähikuvassa.

 

Silti romaani oikeastaan on elokuvantekijä-minän tarina, joka runollisuudesta huolimatta ja epäsovinnaisen näkökulmansa ansiosta avartuu myös satiirin suuntaan. Erikoisuudessaankin kertojaminä edustaa keskivertosuomalaisuutta, kansallinen historiahan on ylevöittänyt marsalkan miltei ylimaallisiin mittoihin.

 

Kallorumpu on helsinkiläisen Eeva-Kaarina Arosen kolmas romaani. Edellinen romaani Hän joka näkee (2007) valittiin Runeberg-palkintoehdokkaaksi.

 

Romaanina Kallorumpu jää vahvasti mieleen. Se on toisenlainen näkökulma kansakunnan kaapin päälle ja sen runollisina välähdyksinä etenevä kerronta on toista kuin mihin tässä aiheessa on totuttu. Se on myös mukaansa tempaava ajankuva uutta sotaa aavistelevasta 30-luvusta ja miksei nykyhetkestäkin.

 

Ehkä se on "hiljainen totuus", jota myös minäkertoja elokuvassaan kannattelee.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 3.10.2011)