Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


maanantai, 21. syyskuu 2020

Rakel Liehu: Valaanluiset koskettimet (2020)

Liehu.jpg

 

Kaleva 21.9.2020

Piano kuin ihminen kainuulaisessa perheessä

 

ROMAANI

Rakel Liehu: Valaanluiset koskettimet. WSOY 2020.

 

Musta ja valkoinen toistuvat Rakel Liehun romaanissa Valaanluiset koskettimet. Teoksen nimi viittaa tarinan kertojaan, Pietarissa rakennettuun yli satavuotiaaseen mustaan pianoon.

 

"Piano on kuin ihminen. Pianossa ovat valmiina kaikki tunteet, ilo, suru, pilkka, viha", kertoja sanoo.

 

Piano on matkannut ympäri Eurooppaa ja nyt sota-aikana päätynyt kainuulaiseen pappisperheeseen. Sieltä se tarinoi veljelleen valkoisella pianolle, joka riutuu saksalaisten piirittämässä Leningradissa.

 

Erityisesti pianon huomio kiinnittyy perheen pieneen tuuheatukkaiseen tyttäreen, joka tapailee sen valkoisia ja mustia valaanluisia koskettimia.

 

Piano vertaa lapsuutta venäläisen avantgardistin Kasper Malevitsin maalaukseen, jossa on musta neliö valkoisella pohjalla. Mustako kertoo kaiken, vai valkoinen? Lapsuus on ihmiselle katastrofi ja paratiisi, se toteaa.

 

Tarina poikkeaa tytön aikuisuuteen kertoen että hänellä on laukussaan kuva, "taiteilijan, jonkun Helene S:n vanhuuden omakuva".

 

Valaanluiset koskettimet on luettavissa myös omakohtaisena romaanina taiteilijaksi kasvamisesta. Liehun Helene Schjerfbeckistä kertova romaani Helene voitti Runeberg-palkinnon 2004.

 

Sodan tuho saa romaanissa vastapainokseen pianon välittämän musiikin. "Kun ihmiset soittavat minulla, voin lukea tarkasti heidän ajatuksiaan ja menneisyyttään. Erityisesti heidän traumojaan."

 

Tyttö saa varhaisessa elämässään kohdata isoja muutoksia kuten evakkomatkan Pohjanmaan yrmeään merikaupunkiin. Koulun alkamisen ei ole ennakoimaton muutos, mutta siellä "papin pentua" kiusataan ja tämän on opeteltava sosiaalisuuden pelisäännöt. Näytä, missä se sinun jumala on, vanhempi koulutoveri vaatii tytöltä.

 

Mikä on syntiä tässä suhteellisuuksien maailmassa, piano kysyy. "Lapsetkin jo aavistavat sen mustin silmin: Lucifer voittaa maailmassa. Jumala häviää. Harva ihminen valitsee hyvän."

 

Silti Valaanluiset koskettimet on lempeä kertomus. Perinteisestä juonenrakentelusta poiketen se esittää kohteensa moniulotteisena välähdysten sarjana kuin asettelisi rinnakkaisia kuvia lukijan eteen.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

 

 

 

 

 

 

maanantai, 14. syyskuu 2020

Pirjo Suvilehto: Oi ihana satu (2020)

P%20Suvilehto.jpg

 

Kaleva 14.9.2020

Rauhoittavia runoja ja parantavia tarinoita

 

TIETOKIRJA

Pirjo Suvilehto: Oi ihana satu - Lasten ja nuorten kirjallisuusterapia. Avain 2020.

 

Kirjallisuusterapia on yksi luovuusterapioista, joista perinteisimpiä ovat musiikki- ja kuvataideterapia. Kirjallisuusterapia tuli Suomeen 1980-luvun alussa, mutta asemansa se on vakiinnuttanut vasta viime vuosina käynnistyneen pitkäjänteisen ammatillisen koulutuksen myötä.

 

Pirjo Suvilehdon tietokirja Oi ihana satu pohjaa hänen väitöskirjaansa (2008), joka on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa väitöstasoinen avaus lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan ja luovaan kirjoittamiseen. Nyt ilmestynyt teos tarjoaa tiedon lisäksi harjoitteita ja kirjavinkkejä niin kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä käyttävien kasvuryhmien kuin kliinisen yksilöterapian käyttöön.

 

Lukeminen ja kirjoittaminen eheyttävässä tarkoituksessa tähtää itsetuntemuksen ja itseilmaisun sekä vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Ryhmässä tekstejä jaettaessa syntyy oivallus, että kukaan ei ole yksin vaan muillakin on samanlaisia ongelmia. Yksilöterapiassa tekstin kautta käydään dialogia terapeutin kanssa.

 

Suvilehto valottaa näiden menetelmien mahdollisuuksia nuoruuden haasteissa ja opintojen tukena esimerkiksi graduahdistuksessa.

 

Teos käsittelee kirjallisuuden käyttöä varhaiskasvatuksessa.

 

Vauvojen sanataidetapaamiset voivat alkaa jo neljän kuukauden iässä.

 

Lasten kanssa käytetään terapeuttisia kuvakirjoja ja ikäkaudelle sopivia kirjoitusharjoituksia.

 

Kirjallisuusterapian muista käyttömuodoista kirja esittelee päiväkirja- ja unityöskentelyä. Oma lukunsa on eläinkirjallisuusterapia, johon Suvilehto on perehtynyt erityisalana ponikirjallisuusterapia. Siinä on kyse terapeuttisen kirjoittamisen, lukemisen, eläimen ja luonnon läsnäolon yhdistämisestä.

 

Pandemian aikana lukemisen ja päiväkirjan kirjoittamisen merkitys on kasvanut. "Epävarmoina aikoina haemme lukemalla ja kirjoittamalla selvyyttä: kaunokirjallisuuden henkilöhahmoilta saamme vertaiskokemuksia, tietokirjallisuus auttaa prosessoimaan älyllisellä tasolla sitä, mistä meillä ei ole varmuutta, ja kirjoittaminen saa sisäisen näkyväksi."

 

Oi ihana satu toimii katsauksena kirjallisuusterapian alaan, ja erityisesti se avaa käytännönläheisiä näkökulmia lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

tiistai, 1. syyskuu 2020

Ihmisen mieli on rajaton, mutta kykymme kokea rajattomuutta on rajallinen

Kaltio 5/1991

Stig Söderholm: Liskokuninkaan mytologia, rituaali ja rocksankarin kuolema: Jim Morrison -kultin etnografinen tulkinta. SKS 1990.

Morrison%20Jim1.jpg

 

Morrison%20Jim2.jpg

keskiviikko, 10. kesäkuu 2020

Anneli Vehkoo: Kaikki ne hetket kun olet yksin (2020)

Vehkoo.jpg

 

Kaleva 8.6.2020

 

Arjen tuolla puolen

 

ROMAANI

Anneli Vehkoo: Kaikki ne hetket kun olet yksin. Karisto 2020.

 

Anneli Vehkoon Kaikki ne hetket kun olet yksin on realistisesti etenevä kuvaus kahden itsensä yksinäiseksi tuntevan ihmisen kohtaamisesta.

 

Elina on kuusikymppinen eronnut freelance-suomentaja, Arno nelikymppinen perheenisä. He tapaavat netin deittipalstalla. Molemmat etsivät piristystä seksielämäänsä, Elina pitkään jatkuneen sinkkuelämän takia ja Arno taas koska kaipaa jotain muuta väsähtäneen avioliittonsa oheen.

 

Parisuhde pelastaa osittain yksinäisyydeltä, mutta symbioosia ei ole, Arno toteaa. Pohjimmiltaan ihminen on aina yksin.

 

Kummankaan tarkoitus ei ole jatkaa suhdetta, mutta yllättäen mukaan tulee myös kiintymystä. "Kun pääsee arjen tuolle puolen sinne haluaa uudelleen".

 

Arno potee perhearjen yllätyksettömyyttä, Elina ikääntymistään. Romaanissa heidän näkökulmansa vuorottelevat.

 

"Vanhetessaan ihminen himmenee ja muuttuu näkymättömäksi. Kohta me olemme ryppyisiä rusinoita koko sakki, hissuttelemme kepin kanssa kadulla, liimailemme jääkaapin oveen muistilappuja ja etsimme päiväkaudet mystisesti kadonnutta bussikorttia, joka löytyy lopulta ostoskassin sivutaskusta. Aika on karannut käsistä."

 

Vertauskertomuksena on Elinan suomennostyö, ranskalaisen Gustave Flaubertin klassikkoromaani Rouva Bovary. Sen päähenkilö, maalaislääkärin vaimona pitkästynyt Emma tavoittelee onnea ja romantiikkaa avioliiton ulkopuolisista suhteista siinä lopulta onnistumatta.

 

Flaubertin romaanista on saanut alkunsa bovarismin käsite, joka tarkoittaa realiteetit kieltävää haaveellisuutta ja romanttista itsepetosta.

 

Vehkoon romaani ei kulje suoranaisesti Rouva Bovaryn juonen jäljissä, sillä sen loppu tarjoaa näköaloja molemmille osapuolille.

 

Kaikki ne hetket kun olet yksin on pieni romaani. Se ei ole mitenkään dramaattinen, vaan todentuntuinen kuvaus kahden ihmisen arjesta ja unelmista.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

 

 

keskiviikko, 10. kesäkuu 2020

Merete Mazzarella: Emmekö voisi elää sovussa? Esseitä ajastamme (2020)

 

 

Mazzarella.jpgKaleva 1.6.2020

 

Maahanmuuttajana digimaailmaan

 

ESSEEKOKOELMA

Merete Mazzarella: Emmekö voisi elää sovussa? Esseitä ajastamme, suom. Raija Rintamäki. Tammi 2020.

 

Merete Mazzarellan teoksen ydinkysymys on sen nimessä. Esseissään hän käsittelee nykyajan ilmiöitä kuten pakolaiskriisiä, ilmastokriisiä, nationalismia, paljastuskirjallisuutta ja ikäihmisten nettideittailua ja erityisesti digitalisoitumista.

 

Taustalla on kasvava vastakkainasettelu, väestön jakautuminen tai pakkojako eri leireihin. On olemassa "me" ja "he", joiden välille ei tunnu löytyvän sopua.

 

Mazzarella pohtii nykyaika-sanan merkitystä. Teoksen alkukielellä ruotsiksi nykyaika on yhteistä aikaa tarkoittava sana samtid, joka tarkoittaa muiden kanssa jaettua aikaa. Se sisältää yhteisyyden, ei vastakkainasettelua.

 

Mazzarella sanoo tulleensa digimaailmaan maahanmuuttajana, mikä tarkoittaa ettei ole syntynyt siihen kulttuuriin vaan on aikuisena joutunut kasvamaan siihen.

 

Kuinka paljon älylaitteet ovat lisänneet yksityiselämän valvontaa, Mazzarella kysyy. Kaikkialla jälkiämme valvotaan: somessa, ostokäyttäymisessä "palvelujen parantamiseksi", jopa äly-jääkaappi tai pölynimuri saattaa vakoilla meitä.

 

Hän viittaa George Orwellin dystooppiseen teokseen Vuonna 1984, jossa valvontayhteiskunta on toteutunut.

 

Vastaukseksi kirjansa kysymykseen Mazzarella esittää toisten arvostamista, hyvätapaisuutta.

 

"Hyvätapaisuus tekee mahdolliseksi suhteet sellaistenkin ihmisten välillä, jotka eivät ole ystäviä keskenään. Se toimii, koska se ei edellytä, että ihmisillä olisi samat tavoitteet tai että he ylipäätään tuntisivat sympatiaa toisiaan kohtaan."

 

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa voi elää rauhassa toisten kanssa riippumatta siitä, mitä mieltä heistä on. Yhteiskunta luodaan yhdessä, ja siinä on myös moraalinen ulottuvuus.

 

Mazzarella ei tarjoa valmiita vastauksia eikä missään nimessä esitä asioita mustavalkoisina.

 

Digitalisoituminen ei ole yksinomaan pahasta, sillä asia riippuu siitä mihin ja miten sitä käytetään.

Teoksen kirjoittamisen aikaan ei esimerkiksi vielä ollut tietoa korona-pandemiasta, mutta on vaikea kuvitella miten asiat sen aikana ilman tietotekniikkaa järjestettäisiin.

 

Esseistin tapaan Mazzarella tutkii asioita, esittää erilaisia näkökulmia ja antaa aineksia mietittäväksi. Paljon pohdittavaa tämä monialainen teos lukijalle tarjoaakin.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA