maanantai, 21. toukokuu 2018

Kurinalaisuutta ja kuvittelua, toim. Emilia Karjula ja Tiina Mahlamäki (2017)

Kurinalaisuutta%20ja%20kuvittelua.jpg

Kaleva 21.5.2018


Tietokirjailija luo teoksensa uteliaasti löytöretkeillen


ARTIKKELIKOKOELMA


Kurinalaisuutta ja kuvittelua - Näkökulmia luovaan tietokirjoittamiseen, toim. Emilia Karjula ja Tiina Mahlamäki. Tarke 2017.



Kaikkeen kirjoittamiseen liittyy kuvittelua. Tietokirja pohjautuu tieteeseen, mutta vain mielikuvitus asettaa rajat sen kerrontatavalla.


Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen piirissä syntynyt kokoelma Kurinalaisuutta ja kuvittelua osoittaa tietokirjoittajalle uusia keinoja.


Teoksen kymmenessä artikkelissa tietokirjailijat ja tutkijat avaavat näkökulmaa maailmalla suosittuun luovaan eli tarinalliseen tietokirjoittamiseen. Tekstien pontimena on halu kapinoida tieteen puisevaa kieltä ja pitkäpiimäistä kerrontatapaa vastaan.


Artikkeleiden aiheita ovat esimerkiksi vetävä kerronta, sosiaaliseen mediaan kirjoittaminen, yhteiskirjoittaminen, ja kokeileva kirjoittaminen. Luovan tietokirjoittamisen lajeiksi nimetään essee, kritiikki, muistelmat, matkakertomus, blogitekstit. Joukkoon liitettäköön reportaasi, jota artikkeleissa ei erikseen mainita.


Tarinallinen tietoteksti syntyy uteliaasti kysellen ja löytöretkeillen, kuvitellen ja aistien, sanoo tietokirjailija Anna Kortelainen artikkelissaan.


Tietokirjailijan täytyy uskaltaa väittää, mutta hänen väittämistapansa tulee olla älykäs ja sielukas, ei paasaava raakile.”


Lähtökohtana on, että tarkistetut lähteet ja faktat saavat liittyä omakohtaiseen kokemukseen ja elävään kuvaukseen.


Jo vuorosanojen käyttäminen - esimerkiksi muistelmissa tai reportaasissa - perustuu kuvittelulle, koska todellisia repliikkejä puhumattakaan niihin sisältyvästä oheisviestinnästä on mahdoton sanatarkasti muistaa ja toistaa.


Historioitsija Teemu Keskisarja toteaa, että absoluuttista totuutta ei voi löytää.


Lähteet ovat vajavaisia ja subjektiivisia, joten historioitsijan on tilkittävä aukot otaksumilla.


Tärkeä onkin kysymys, missä on luovuuden ja lähdeuskollisuuden raja.


Luovan tietokirjoittamisen avuksi Keskisarja esittää kaksi havainnollistusta: tylsyys-työkalun aiheen elävöittämiseen ja pilaamiskaavan herkullisen aiheen tärvelemiseen.


Artikkelikokoelman erityinen ansio on sen sisältämissä harjoituksissa. Useat niistä ovat tuttuja fiktiivisestä kirjoittamisesta, mutta niiden soveltaminen tietokirjoittamiseen on uutta.


Vähemmän tuttua on myös uskontotieteilijä Teemu Tairan artikkelissaan hahmottelema tietotekstin luonnostelu sosiaalisen median vuorovaikutussuhteessa ja luovan kirjoittamisen opettajan Päivi Kososen esitys esseen kirjoittamisesta ryhmäprosessissa.


Kurinalaisuutta ja kuvittelua -kokoelma tuulettaa käsitystä tietokirjoittamisesta, joka lajina on saanut tylsyyden painolastia asiakirjoittamisen ja tenttivastauksina käytettyjen opintoesseiden puolelta.


MARJA-RIITTA VAINIKKALA







keskiviikko, 16. toukokuu 2018

Markku Envall: Tavaratalo taivasalla (2018)

Envall.jpg

 

Kaleva 26.2.2018

 

Tuttuuden ihme

 

ESSEEKOKOELMA

Markku Envall: Tavaratalo taivasalla ja muita esseitä. WSOY 2018.

 

Esseen on ihmettelevä laji. Sen kirjoittaja tekee ajatuskokeita ja lukija saa mielessään kehitellä vastauksiaan.

 

Tärkeää esseessä on irrottelu ja entä jos -kysymykset. Entä jos emme tyytyisikään totuttuun näkemiseen, vaan tutkailisimme avoimesti nähdyn ja koetun ominaisuuksia?

 

Monialaisen esseistin ja kirjallisuudentutkijan Markku Envallin kahdenkymmenen esseen kokoelma Tavaratalo taivasalla sisältää tekstejä kirjoittamisesta, kirjallisuudesta, sanasta ja elämisestä puhemaailmassa. Muita aiheita ovat Raamatun kertomukset, itsemurha, ilo ja depressio.

 

Envallin esseissä on kävelyn rytmi. Hän käsittelee tuttuja ilmiöitä tuoreesta näkökulmasta tarkkaillen. Siinä onkin esseen viehätys: lukija kulkee ja keskustelee kirjoittajan vierellä.

 

Essee Katututtu kertoo kävelylenkillä tapahtuneista satunnaisista kohtaamisista, jotka ovat leppoisampia kuin järjestetty kyläily, kun niihin vielä yhdistyy ajankäytön ekonomia.

 

Nimiesseessä Tavaratalo taivasalla Envall miettii, kuinka Suomen nousukaskulttuurissa torimarkkinoita pidetään rahvaan tapahtumana, kun eteläisessä Euroopassa viikoittainen markkinapäivä vetää paikalle kaikkea väkeä.

 

Envall muistelee lapsuutensa maalaismarkkinoita, joiden helppoheikkejä hän vertaa nykyajan stand up -koomikoihin. Juuri tällaisten yhteyksien löytäminen kuuluu esseen toimintatapaan.

 

Vanhoilla maalaismarkkinoilla ollaan alkutuotannon parissa. Envall näkee siinä yhteyden omaan työhönsä - kirjailijana hän on graafisen teollisuuden alkutuottaja. ”Sanajonoja ei voi painaa ja myydä, ellei joku niitä järjestä eli kirjoita.”

 

Essee on kirjallisuudenlaji tieto- ja kaunokirjallisuuden välissä. Sen on mahdollista kallistua jompaankumpaan suuntaan, sillä se yhdistää tiedon ja mielikuvituksen.

 

Myös valikoitu anekdootti kuuluu lajiin - kuten Envallin kokoelmassa tarina taidemaalari Tapani Raittilasta, joka joutui kerran turvautumaan työttömyyskorvaukseen. Virkailija muistutti, että työtä ei korvauksen aikana saa tehdä. ”Minä teen työtä, kun katson teidän kasvojanne”, oli Raittilan vastaus.

 

Tavaratalo taivasalla edustaa esseelajin lujaa ydintä. Kokoelmaa voi lukea rauhallisesti makustellen, onhan essee muutenkin hitautta vaativa laji. Essee Nopeudesta ja hitaudesta käsittelee sitä, kuinka tehokkuus on kykyä yhdistää nopeus ja hitaus. ”Kirjailija ja tutkija tietävät: jos tekee vähän mutta joka päivä, tekee nopeasti.”

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

 

 

torstai, 1. helmikuu 2018

Marja-Riitta Vainikkala: Suojelutehtävä

Moraalipakina

PUU.jpg

 

Marja-Riitta Vainikkala

SUOJELUTEHTÄVÄ

Henkilöt

Aadam, yrittäjä

Eeva, opettaja

K. Käärme, Kyläyhdistyksen ylipäällikkö

Pietari, Eurooppa-asiamies

 

Tilanne

Kyläyhdistyksen aktiivit ovat kokoontuneet pohtimaan Kylässä sijaitsevan perinteisen puun tuotteistamista matkailukäyttöön. Hanke herättää ristiriitaisia tunteita siitä, mikä lopultakin on yhteinen etu ja ketä tai keitä hankkeen pitäisi hyödyttää.

 

 

SUOJELUTEHTÄVÄ: JOKAISEN OMA YHTEINEN ETU

Hyötynäkökohta

Yhteinen hyvä

Hyväntekeväisyyttä

Kellä on, sille annetaan

Minimikonsensus

 

 

Hyötynäkökohta

 

K. Käärme

Kyse on henkisestä ja taloudellisesta hyödystä. Puu vetää pyhiinvaeltajia. Nyt se muutetaan turistivirraksi ja haetaan puulle suojelua. Muutamia mittavia investointeja, mutta sijoitukselle voidaan odottaa myös vastinetta.

 

Aadam

Investointeja?

 

Eeva

Puulla on hengellinen merkitys. En pidä hyvänä sitä, että sitä häiritään.

 

Pietari

Nykyisin tuotteistetaan luontoa. Otetaan esimerkiksi karhubisnes. Peto-ongelma on muutettu turisteiksi ja rahaksi: alle 200 eurolla pääsee näkemään karhun luonnossa hyvin varustetussa kojussa istuskellen. On 98 prosentin varmuus, että siinä näkee karhun. Meillä olisi sadan prosentin varmuus, koska puu pysyy paikallaan eikä edes kojua tarvitse rakentaa. Hiljentymiskammeja voisi ajatella puun ympärille.

 

Aadam

Kammi?

 

Pietari

Turistibisneksestä tuttu. Pyöreä puukoju, jossa on tarjolla ohjelmaa. Meillä olisi ohjelma valmiina, hiljaisuus. Meille ilmainen, turisteille maksullinen. Annetaan turisteille lahja, elämyshiljaisuus.

 

Eeva

Se ei ole lahja, jos vaaditaan rahaa vastapalvelukseksi.

 

K. Käärme

Ilmaista hiljaisuutta ei ole. Puun juurelle rakennetaan kioski, josta turistit voivat ostaa virvokkeita ja postikortteja. Siinä investointi numero yksi. Kioskin viereen on suunnitelmissa jonkin sortin henkinen keskus kylpyläosastoineen ja pyhättöineen.

 

Pietari

Kannatan. Kylä ei vielä maailmalla ole kaikkien tuntema nimi, vaikka huomiota on jo saavutettu. Itse olen Euroopassa kovasti lobannut. Puun vetovoimaisuus on tiedossa Brysselissä.

 

K. Käärme

Tämä tulee olemaan työteliäs, mutta palkitseva prosessi.

 

 

Yhteinen hyvä

 

K. Käärme

Tähtäimessä on mahdollisimman suotuisa lopputulos joka tuottaa yhteistä hyvää kaikille, niin minulle kuin sinulle, jokaiselle kykynsä mukaan... Ennen pitkää se näkyy kassavirroissa ja ostovoimassa. Kyläläisten tulot nousevat ja sosiaalipalvelujen kasvua voidaan hillitä ja supistaa.

 

Aadam

Pitäisin sosiaalipalvelut edelleen kylähallinnon verotuloista kustannettavina. Palkattiin konsultti Wittenbergistä asti tuotakin suunnitelmaa laatimaan. Kylähallinto tukee kyläläisten konkreettisia tarpeita, se oli konsultin visio.

 

Eeva

Raha ei tee onnelliseksi. Henkinen keskus, mitä sillä kun puulla on jo luonnostaan henkinen vaikutus.

 

K. Käärme

Vaan sepä on ilmainen, ei se hyödytä Kylää. Ihmiset maksavat siitä, että saavat olla hiljaa ja varsinkin siitä, että toiset ovat hiljaa.

 

Aadam

Ymmärrän Käärmeen ehdotusta. Nyt olemme sopimuksettomassa tilassa, sillä kuka hyvänsä voi hyödyntää puun tarjontaa. On tehtävä yhteinen paperi siitä, mitä arvoja puu edustaa, otettava huomioon eri näkökohdat ja sovittava puun käyttösäännöt. Miksei siitä voisi periä maksun, jos siitä ohjautuu sosiaalipalveluihin. Hiljaisuus vetää väkeä ruuhkaan asti ja maksut virtaavat Kylän kassaan.

 

K. Käärme

Ajattelin minä, että turistirahoista maksetaan toimitusjohtajan palkka. Minä olen käytettävissä.

 

Aadam

Sinähän saat jo ylipäällikön palkan. Jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi, sopimukseen on kirjattava kymmenykset nettokassavirrasta suunnattavaksi Kylän heikompiosaisille. Nyt moni niistä riehuu puun ympärillä, kun tulevat sossusta tyhjin käsin. Etteivät puuhaisi kapinaa esivaltaa vastaan. Ehkä ne rauhoittuvat kun huomaavat, että Kylä pitää meistä huolen... tai siis heistä.

 

 

Hyväntekeväisyyttä

 

K. Käärme

Nyt ne odottavat Kylän sosiaalikassasta tukea kuin tarjottimella. 

 

Eeva

Enempi niissä on syrjäytyjiä kuin mellakoijia. Eiväthän ne jaksa, kun elanto pitää melkein kerjätä.

 

K. Käärme

Tänne tunkee kerjäläisiä muualtakin. Romanian romanien asioiden hoito kuuluu Romaniaan eikä Kylään. Omat lapsemme menevät nukkumaan nälkäisinä! Vanhuksillamme ei ole välttämätöntä lääkehuoltoa! Mielisairaat jätetään ilman hoitoa ja perheet tekevät konkursseja! Silti muille maille lahjoitetaan miljoonia!

 

Pietari

Onhan meillä noita kulttuurin nojalla työtä ja koulunkäyntiä vieroksuvia omasta takaa. Niiltä puuttuu asennetta. Ja köyhän kodin kasvatti olen minäkin ja silti maailmassa pärjännyt.

 

Eeva

Ihmisarvo kaikille! Suvaitsevaisuus on avainsana eriarvoisessa yhteiskunnassa. Voisimme antaa yrityksille avustusta, että palkkaisivat kerjäläisiä töihin.

 

Aadam

Wittenbergin konsultti auttoi meitä mallikkaasti integroimaan vähäosaiset yhteiskuntaan.

 

Pietari

Olen Euroopassa yrittänyt puhua, että asetettaisiin sellainen pakote ja uhka näille kerjäläismaille, että ennen ei ole tulemista ennen kuin on oman maan kansalaisille taattu perustoimeentulo.

 

K. Käärme

Mutta toisaalta. Olisiko kerjäläisyys tuotteistavissa? Kerjäläinen on nimittäin aina paikallaan, kun vain pysyy omalla paikallaan. Ensinnäkin kerjäläinen tarjoaa loistavan vertailukohdan paremmin toimeentuleville ja siten jäsentää kaikkien olemista yhteiskunnassa. Toiseksi kerjäläinen tarjoaa mahdollisuuden hyväntekeväisyydelle, mistä myös voisimme muokata moraalisen tuotteen. Pankkiautomaatti, joka rahannoston yhteydessä pyytää lahjoitusta hyväntekeväisyyteen. Sillä paikattaisiin sosiaalipuolen menoleikkauksia.

 

Eeva

Se olisi hengellisen hyvän tuottamista maailmassa. Auttaminen vain ei saa olla ulkoinen teko vaan sen pitää tulla sydämestä. Sillä tavoin etenemme vuorisaarnan tietä vaikka nyt pankkiautomaatin kautta.

 

K. Käärme

Käsitinkö oikein, että täällä kannatetaan hyväntekeväisyysrahannostoautomaatin sijoittamista henkisen keskuksen aulaan?

 

Pietari

Olemme yhtä suurta perhettä, jossa jokaiselta vaaditaan kykynsä mukaan Vähäosaisen ja minun kyvyt ovat erilaiset ja kummallakin meistä on roolimme tässä systeemissä. Hyväntekeväisyysautomaatti on ok, koska siihen ei sisälly holhousmentaliteettia.

 

Aadam

Vapaaehtoistoiminta ei riitä. Ihminen on heikko. Ei siihen voi luottaa, että ihmiset toteuttaisivat lähimmäisen hyvää. Tarvitaan Kylää, joka tarpeen vaatiessa pakottaa siihen.

 

K. Käärme

Onhan tuossa ideaa. Ehdotatko, että rahannostoautomaatin hyväntekeväisyys olisi veroluonteinen?

 

Aadam

Kyllä. Se pitäisi suhteuttaa nostettuun summaan. Köyhät nostavat kuitenkin pienempiä summia kuin hyväosaiset, mutta saavat hekin antaa roposen.

 

Eeva

Vai pitäisikö se suhteuttaa koko tilillä olevaan summaan, että niiltä aina suurempi summa joilla on eniten tilillä?

 

Pietari

Parempi, että summa olisi vapaasti valittavissa. Minä luotan solidaarisuuteen.

 

 

Kellä on, sille annetaan

 

Aadam

Onko solidaarisuus toiminut? Halua saattaa olla, lähinnä mukavuudenhalua. Solidaarisuus ilman pakotteita ei toimi, pitää olla jokin porkkana.

 

Pietari

Porkkana on se, että lähimmäistä auttaessaan kasvaa itse persoonana.

 

Eeva

Ja täydellistyy. Köyhyys periytyy ja sen mukana rikollisuus, mielenterveysongelmat ja henkinen köyhyys. Paljon käytetään rahaa jälkien korjaamiseen, mutta ennaltaehkäisyyn sitä ei tahdo löytyä.

 

K. Käärme

Kyllä se on niin itsestä kiinni. Pitää tajuta tarttua tilaisuuteen. Kuulin juuri kaverista, joka aloitti vaihtamalla punaisia paperiliittimiä aina johonkin parempaan. Vuoden sisällä hänellä oli omakotitalo ja kohta hän on kirjailijakin, sillä nyt hän kirjoittaa muistelmia. Onhan köyhälläkin yksi klemmari! Ei pidä jäädä rypemään epätoivoon vaan pitää siirtyä eteenpäin: juuri sinä olet hyvä ja ainutlaatuinen, sinä olet menestyjä. On osattava siirtyä harmoniaan. Ja sitä me tarjoamme puuhun ja hiljaisuuteen liittyvällä tuoteperheellä.

 

Aadam

Mutta täytyy myös kyetä asettumaan toisen asemaan ja tinkiä omasta edusta, jos on tarpeen. Wittenbergin konsulttikin siihen viittasi.

 

Pietari

Tuollaiset yleispätevät säännöt eivät enää toimi. Pitää oppia kokemuksesta. Panostaa siihen, mikä on osoittautunut hyödylliseksi. Kylä saa pitää yllä järjestystä ja organisoida hyväntekeväisyysautomaatin tuottamien kymmenysten suuntaamisesta vähäosaisille.

 

Aadam

Miksi ne säännöt sitten ennen toimivat?

 

K. Käärme

Asia on näin: Jos sinulla on yksi klemmari, niin voit ruveta vaihtamaan sitä johonkin käyttökelpoisempaan tai vaihtoehtoisesti jäädä kadunreunaan kerjäämään. Ne, jotka ovat tehneet edullista vaihtokauppaa ja saaneet sillä itselleen omakotitalon, antavat sinulle ylimääräiset klemmarinsa, mutta mitä sinä niillä teet, jos et osaa hyödyntää niitä?

 

 

Minimikonsensus

 

K. Käärme

Yritetään löytää minimikonsensus. Mitä arvoja puu itse kullekin edustaa?

 

Pietari

Solidaarisuutta ja hyvän tavoittelua. Se muistuttaa korkeammasta lähtökohdasta, johon ihminen pyrkii. Pitää vain tietää, mitä hyvä on.

 

Eeva

Henkisyyttä, antautumista lähimmäisen hyväksi palvelun tiellä, jolloin itsekin pääsee osalliseksi elämän lahjoista. Pitää vain tietää, mikä on lähimmäisen hyvä.

 

Aadam

Puu edusta henkisiä arvoja, mutta perimällä vähäosaisille kanavoitavan pääsymaksun saamme myös aineellisen puolen mukaan. Kummallakin on oma alueensa, mutta kumpikin puhaltavat samaan korkeampaan tavoitteeseen. Pitää vain tietää tavoite.

 

K. Käärme

Yritteliäisyyttä, kykyä tarttua tilaisuuteen. Ensin omat tarpeet ja sitten toisten, se on luonnollinen menettely. Omat tarpeensa turvannut ihminen on tyytyväinen ja tasapainoinen.

 

Pietari

Lähdetään liikkeelle puun nimestä. Koetetaan yhteisesti hyväksyä ensin se.

 

Eeva

Ehdotan nimeksi Hyvän ja pahan tiedon puu. Se kuulostaa aidolta ja alkuperäiseltä. Ja suojellaan se puu.

 

 

ARVIOINTIA

 

Tehtävän toteutus on vertauskuvallinen ja verraten abstrakti. Pyrin kuvaamaan tilanteen, joka on pienoismalli yhteisöllisestä päätöksentekotilanteesta, jossa näkemykset poikkeavat toisistaan.

 

Aadamin näkemyksiin poimin luterilaisen, Eevan ortodoksisen ja Pietarin roomalaiskatolisen etiikan piirteitä. Näiden näytelmähenkilöiden suhde kirkkokuntiinsa on kuitenkin löyhä kuten usein on tilanne todellisuudessakin. Tästä syystä en käyttänyt tekstissä sanaa "hengellinen" enkä juuri muutakaan uskonnollista sanastoa. K. Käärme sai tehtäväkseen edustaa sekulaaria, uusliberalistista ja opportunistista ajattelutapaa.

 

Koetin antaa henkilöille erilaiset moraaliteoreettiset asut. Kuvittelin Aadamin edustavan velvollisuusetiikkaa, Eevan teleologista etiikkaa, Pietarin sopimusetiikkaa ja K. Käärmeen seurausetiikka. Heidän suhteensa näihin moraaliteorioihin ei ole tietoisesti rakennettu eettinen katsomus vaan kokemusten myötä omaksuttu suhtautumistapa . Kuvittelen, että "tavallisessa elämässä" usein on niin.

 

Tehtävänasettelussa oli kyse arkisesta tilanteesta. On monia suuria, ajankohtaisia ja ikuisia kysymyksiä, joiden ympärille voisi rakentaa tätä toteutusta konkreettisemman käsittelyn - esimerkiksi avioeroihin ja uusperheisiin, homoseksuaalisuuteen, työttömyyteen, syrjäytymiseen, aborttiin ja eutanasiaan liittyvät kysymykset, samaten ekologiaan, pakolaisiin, kehitysyhteistyöhön ja sodankäyntiin liittyvät kysymykset. Arkeen liittyviä aiheita on myös tarjolla, niistä esimerkkinä terveelliset elämäntavat erilaisine ohjeineen. Valitsemani aihe liittyy henkisten arvojen kaupallistamiseen ja siitä saatavan taloudellisen hyödyn ohjailuun.

 

Henkilöhahmojen puheenvuoroissa pidin mallina politiikan esitystapaa sekä yleisönosastojen ja sosiaalisen median keskusteluja. Kahdessa jälkimmäisessä näkyy myös se, kuinka ihminen eri tilanteissa toimii eri lähtöarvoilla, joten toiminnasta ei läheskään aina voi tehdä loogisia arvopäätelmiä.

 

On käytetty käsitettä "itsekkyyden eettinen peli", mikä viittaa kysymykseen etiikan toteutumisesta jokapäiväisessä elämässä: vaikka ihminen tietäisikin luonnostaan mikä on oikein, ajatteleeko hän silti toisen kannalta. "Eettisiä ratkaisuja ohjaa todellisuudessa usein se, miltä ne näyttävät ulospäin /.../ Eettiseen peliin perustuvat ratkaisut voivat kyllä täyttää kultaisen säännön etiikan ulkoiset tunnusmerkit, mutta eivät sen todellisia vaatimuksia.” (Jorma Laulaja: Elämän oikea ja väärä, 1994.)

 

Tehtävä ei ollut helppo, ja mietin eri toteutusvaihtoehtoja suhteellisen pitkään. Yllätyin siitä, kuinka ironinen ja epäilevä lopputuloksesta tuli. Se johtuu siitä, että käytin tehokeinona liioittelua.

 

 

LÄHTEET

 

Knuuttila Simo 1999: Kristinuskon kertomus ja eurooppalainen sosiaalietiikka. Teoksessa Jaana Hallamaa (toim.), Rahan teologia ja Euroopan kirkot - Lopun ajan sosiaalietiikka. Jyväskylä.

 

Laulaja Jorma 1994: Elämän oikea ja väärä. Juva/Helsinki.

 

Raunio Antti 1999: Suurten kirkkokuntien sosiaalieettinen opetus. Teoksessa Jaana Hallamaa (toim.), Rahan teologia ja Euroopan kirkot - Lopun ajan sosiaalietiikka. Jyväskylä.

 

Raunio Antti 2005: Systemaattinen teologia. Teoksessa Petri Luomanen (toim.), Teologia - Johdatus tutkimukseen. Helsinki.

 

Raunio Antti 2007: Järki, usko ja lähimmäisen hyvä. Tutkimus luterilaisen etiikan ja diakonian teologian perusteista. Vaajakoski/Helsinki.

 

Saarinen Risto 1999: Sosiaalietiikka ja uskonnon eetos - Teologisia tutkielmia. Vammala/Helsinki.

 

Lehtiuutinen

Kaleva 10.1.2011: Lahjoituksen voi tehdä pankkiautomaatilla. Anna Mård/Lontoo.

 

 

 

maanantai, 6. marraskuu 2017

Juha Hurme: Niemi (2017)

Hurme.jpg

Kaleva 6.11.2017

Kielen maailmankaikkeus

 

ESSEETEOS

Juha Hurme: Niemi. Teos 2017.

 

Juha Hurme kuvaa esseeteoksessa Niemi 1500-luvulla eläneen ranskalaisen Rabelaisin kirjallista tuotantoa tavalla, joka luonnehtii myös hänen omaa teostaan:

 

Tolkuton mielikuvitus ja verbaalinen irrottelu yhdistyvät ensyklopedistiseen tietämykseen, karkea komiikka auktoriteettisatiiriin.”

 

Hurmeen mukaan Rabelais on lainaten, muokaten, venyttäen ja parodioiden luonut kielen maailmankaikkeuden.

 

Niemi alkaa maailmankaikkeuden synnystä ja päättyy 1800-luvun alkuun, jolloin Venäjä otti Ruotsilta Suomen eli Niemen isännyyden.

 

Teoksen nimi viittaa siihen, että yhtenäistä Suomea ja suomalaisuutta ei pysty määrittelemään.

 

Nykyiset suomalaiset ja saamelaiset ovat seurausta vuosituhantisesta maahanmuutosta, ja Niemen historiaa ovat pitkään säädelleet Etelä-Euroopan katolisuus ja luterilaisuus.

 

Suomena nykyisin tunnettu alue laajeni vähitellen, ja vielä 1500-luvulla esimerkiksi Oulu oli (Ruotsi-)Suomen rajojen ulkopuolella.

 

Niemi on miltei renessanssiteos, avarasti historian, tieteiden ja taiteiden välillä liikkuva teksti.

 

Esseeksi sen tekee faktaan sitoutuva subjektiivisen tulkinta, irrottelulla höystetyt assosiaatiot ja lukijan kanssa jutusteleva letkeä tyyli.

 

Faktapohjaa lujittaa kirjan lopussa oleva henkilöhakemisto.

 

Teksti liukuu vapaasi aikakausien välillä, mikä auttaa lukijaa hahmottamaan asioiden suhteita kuten tämä vertaus: koko neandertalilaisten populaatio olisi jäätiköitymisvaiheiden aikana mahtunut Hartwall Areenaan lätkämatsia katsomaan.

 

Turun piispa Hemming on Niemessä aikalaisensa Pyhän Birgitan luottojätkä ja frendi, Luther taas kapinaveikko.

 

Hurme puhuu 1600-luvun jorauskulttuurista, ja vyöryttäessään tosiasioita ja anekdootteja huudahtaa ”semmoista se on, saatana” tai ”Dziisös!”

 

Nykypuheenomaisuus tekee Hurmeen ”maailmankaikkeuden ja Suomen historiasta” hauskan ja helposti lähestyttävän.

 

Välistä tuntuu, olisiko jokin ”huh huh” sittenkin saanut jäädä pois.

 

Filosofit ja kirjallisuusklassikot ovat teoksen perusainesta. Hurme vetää kirjallisuuden linjaa antiikista Shakespearen kautta Aleksis Kiveen, Minna Canthiin ja Hannu Salamaan.

 

Pääjuonne on kuitenkin kukoistava monituhatvuotinen suomalainen kansanrunous, jolle Agricolasta alkava ankaroituva luterilaisuus antoi kuoliniskun.

 

Sitä ennen kalevalainen laulurunous oli ainoa lääke niemeläisten kaamosmasennukseen: ”Puolet vuodesta oli niin pimeää, että vain kipinöivät metaforat näkyivät!”

 

Kauno- ja tietokirjallisuuden väliä liukuvana esseemuoto vaatii sekä persoonallista otetta että lujaa faktatietoa.

 

Yksi virhe jälkimmäisessä sattui silmään - käännösnäyte Agricolan Raamattu-suomennoksesta ei ole Korkeasta veisusta vaan apostoli Paavalin tunnetut rakkaussanat 1. Korinttolaiskirjeestä.

 

Juha Hurmeen Niemi huikaisee. Se on persoonallinen, valistunut ja hauska.

 

Se on riemukasta historiaa ja tuoretta toisinkatsomista. Se näyttää toteen kirjailijan lausuman hänen kertoessaan Ruotsin kuningasveljesten Eerikin ja Juhanan tarinaa: Todellisuus on tarua perverssimpää!

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

maanantai, 16. lokakuu 2017

Antti Tuuri: Tammikuu 18 (2017)

Tuuri.jpg

Kaleva 16.10.2017

Sisällissota alkaa Etelä-Pohjanmaalla

 

DOKUMENTTIROMAANI

Antti Tuuri: Tammikuu 18. Otava 2017.

 

Tammikuussa 1918 ylistarolainen rakennusmestari ja itsenäisyysmies Ahto Sippola saa tehtäväkseen koota suojeluskunnan riisumaan aseista seudulle majoittuneet kuusisataa venäläistä sotilasta. Tehtävä hoidetaan, ja venäläisten aseet ovat välttämätön täydennys suojeluskunnille kun Suomen sisällissota alkaa 28.1.1918.

 

Toimeksiannon on oikeastaan saanut helsinkiläinen lääketieteen ylioppilas Bergman, joka mieluusti ottaa siitä kunnian, mutta hänen johdollaan aseistariisunta olisi tyssännyt jo lähimpään kievariin.

 

Tammikuu 18 on osa Antti Tuurin Äitini suku -sarjaa, ja Ahto Sippola todellinen sukuun kuuluva henkilö.

 

Tuurin samasta aiheesta käsikirjoittama elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.

 

Eletään kiihkeää aikaa ja Tuurin liikkuva teksti näyttää sen. Tehtävän hoidossa matkataan pitkin Etelä-Pohjanmaata ja teksti vilisee niin paikallisten kuin valkoisten ja punaistenkin johtajien nimiä.

 

Yksi nimistä on Mannerheim. Pohjalaisten mielestä Suomen armeijan ylipäälliköksi sopisi paremmin Saksassa koulutettu jääkäri kuin tuntematon ryssän armeijan upseeri ja hurri, joka kuulemma on neitimäisen sirokin.

 

Antti Tuuri on rakentanut romaaniin ironisen asetelman. Näennäisesti tärkeä on ylioppilas Bergman, mutta todellinen toimija on vakaasti isänmaallinen Sippola, tarinan minäkertoja. Tuurin tyylin mukaisesti romaanissa on vain pari lyhyttä repliikkiä, mutta kerronta on silti elävää.

 

Sippolan kertojanääni on toteavan jäyhä ja aidosti omanarvontuntoinen.

 

Tuuri on luonut tekstiin ironiaa, joka tihkuu totisen kerronnan alatekstinä.

 

Kun Bergman asiointimatkalla juo itsensä pirtuhumalaan ja jää kievariin nukkumaan, Sippola ei anna periksi.

 

...uskoin saavani ilman Bergmaniakin yhden sotakoulun aikaan Pohjanmaalle. Katsoin, että Uuden Metsätoimiston Bergmanille antama valtakirja oli siirtynyt minulle viimeistään silloin, kun Bergman valui penkiltä lattialla Karvalan kievarin tuvassa.”

 

Antti Tuurin 220-sivuisessa romaanissa on tasoja, jotka ilmenevät myös vastakkaisuuksissa.

 

Vastakkain ovat valkoiset ja punaiset, suomalaiset ja venäläiset, suomalaiset ja rantaruotsalaiset, taistelua kannattavat ja pasifistit.

 

Erimielisyyttä on siitä, pitäisikö armeijan johto antaa jääkäreille vai Venäjän armeijassa palvelleille suomenruotsalaisille upseereille.

 

Suurin osa miehistä on kannalla, ettei naisväkeä voi ottaa mukaan isänmaan asioiden hoitoon.

 

Tammikuu 18:n kertoja rakennusmestari Sippola on aikaan nähden edistysmielinen tasa-arvon kannattaja.

 

Hän ei ole sotaintoilija, vaan rehti mies joka ajaa Suomen itsenäisyyttä.

 

Sisällissodan alkaessa hän miettii, kuinka monta taloa hän ehtisi vielä rakentaa vapaassa Suomessa.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA