Narnian kirjoittajan tarina
Elämäkerta
Robert Lancelyn Green & Walter Hooper: C.S. Lewis elämäkerta, suom. Tarja Kontro. Otava 2006
Narnia-sarjasta tunnettu Clive Staples Lewis syntyi Belfastissa 1898 ja kuoli Oxfordissa 65-vuotispäivänsä kynnyksellä 1963.
Narnia on vain yksi Lewisin ansioista. Hän oli kirjailija ja kirjallisuudentutkija, joka julkaisi miltei 40 kirjaa, mm. elämänkatsomuksellisen teoksen Paholaisen kirjeopisto (1942). Julkiateistina tunnettu Lewis koki kääntymyksen vuonna 1929 ja hänestä tuli suosittu kristinuskon puhuja. Kääntymyksensä vaiheita hän kuvailee elämäkerrassaan Ilon yllättämä (1955).
Lewis oli omalaatuinen persoona, omien sanojensa mukaan ”ikuinen poikamies”, joka opiskeluaikana hullantui äitinsä ikäiseen eronneeseen rouvaan ja elätti tätä yhteistaloudessa 30 vuotta. Selibaattia Lewis arvostri moraalisena ratkaisuna, ja vasta vuonna 1956 hän avioitui kahden poikansa kanssa Englantiin muuttaneen amerikkalaisen kirjailijan Joy Davidmanin kanssa. Pian Joylla havaittiin syöpä, ja hän kuoli vuonna 1960, minkä jälkeen Lewis huolehti kahdesta poikapuolestaan.
Terävä-älyisellä Lewisilla oli hankaluuksia matematiikan ja pallopelien kanssa. Hän inhosi urkumusiikkia ja rakasti islantilaisia saagoja – hän jopa opetteli muinaisislantia. Kielimiehenä hän piti päiväkirjaa muinaisenglanniksi ja saattoi luennoida latinaksi. Muinaiset kielet ja kulttuuri kiehtoivat häntä. Julkaistujen teostensa käsikirjoituksia hän tutkijoiden harmiksi käytti suttupaperina ja torjui lähes kaikki kunnianosoitukset ja arvomerkit.
Kirjailijan vaikutusvaltaa osoittaa, että hän 1948 kirjoitti naispappeutta vastaan ja sai aikaan sen, että Englannissa naisten pappisvihkimys aloitettiin vasta 1994. Hänen älyllistä avoimuuttaan taas kuvastaa se, miten hän kristinuskon kannalta käsitteli ”vastenmielisiä opinkappaleita”, joihin sisältyi mm. puheenvuoro strip teasesta. Hän esittää oletuksen, että saavuttaisiin maahan, ”jossa on mahdollista vetää teatteri täyteen yleisöä pelkästään tuomalla näyttämölle kannella peitetty lautanen ja sitten hitaasti nostamalla kantta ja antamalla kaikkien nähdä juuri ennen valojen sammumista, että lautasella on lampaankyljys tai pekoninpalanen. Eikö silloin mieleen tulisi, että jokin ruokahaluun liittyvä asia on tuossa maassa mennyt vikaan?”
Lewisin ystäviin kuuluivat mm. kirjailijat Arthur C. Clarke, T..S. Eliot, Dorothy Sayers ja J.R.R. Tolkien, jonka kanssa hänellä oli ristiriitaiset välit. Nämä fantasiakirjallisuuden klassikot tapasivat ensimmäisen kerran yliopistopiireissä 1926, mutta he ystävystyivät vasta vähitellen. Roomalaiskatolinen Tolkien vaikutti Lewisin kääntymykseen anglikaaniksi. Tolkien paheksui sitä, että Lewis avioitui hänelle ilmoittamatta, eikä hän ihastunut Narniaankaan. Lewis puolestaan piti Tolkienin hobbiteista.
Narnian tarinat (1950-56) saivat alkunsa kuvasta, joka oli ollut Lewisin mielessä 16-vuotiaasta. Nelikymppisenä hän ryhtyi kirjoittamaan tarinoista ensimmäistä, Velhoa ja leijonaa. Kun Aslan-leijonan hahmo ”loikkasi tarinaan”, se veti esiin Narnia-sarjan muutkin kuusi tarinaa. Lewis ei oikeastaan tuntenut lapsia. ”...lastenkertomus, josta vain lapset nauttivat, on huono lastenkertomus”, hän sanoi.
Greenin ja Hooperin Lewis-elämäkerta ilmestyi alkukielisenä ensimmäisen kerran 1974. Tekijät tunsivat Lewisin henkilökohtaisesti. Greenin kuoltua Hooper toimitti elämäkerrasta nyt suomennetun uudistetun ja laajennetun laitoksen. Teos on ”englantilaisen” hillitty ja perusteellinen kirjallisuudentutkimuksellinen biografia, johon kuitenkin kaipaisi selkeää aikataulukkoa Lewisin elämän kulusta. Päivän ja kuukauden tekijät mainitsevat usein, mutta vuosiluvun varmistaakseen on selailtava sivuja. Muuten asiantuntevassa suomennoksessa taas ei voi olla vaivaamatta lause- ja sanajärjestyksen kiinnittyminen alkukieleen. Pilkuilla katkotuilta virkkeiltä ja runsailta sisälauseilta on paikoin vaikea hahmottaa sisältöä.
MARJA-RIITTA VAINIKKALA
(Kaleva 25.2.2006)
