Kaleva 8.2.2012

 

Kunnioitan eläintä joka olen

Maria Peura sanoo luottavansa kirjoittamisessa intuition kieleen, joka on järjen ulottumattomissa

 

Kirjailijan työstä

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen - Kirjailijan korkeakoulu. Teos 2012

 

"Kun elimistö on terve, se pystyy hyödyntämään taiteellisen prosessin puhdistavuuden." Maria Peura kertoo työpäiväkirjassaan avaavansa ruumiin lukot joogaharjoituksella, juoksemisella ja puhtaalla ruualla.

 

Kirjailijan työväline on oma itse, siitä on pidettävä huolta: "Riittää kun päästän ulos kaiken hien ja itkun ja kunnioitan eläintä joka olen."

 

On luotettava alitajuntaan ja kirjoittamisen ruumiillisuuteen.

 

Antaumuksella keskeneräisen lähtökohta on dramaturgian opintojen lopputyö, jossa Peura tutki kirjoittamisen esteitä, häpeää ja pelkoa.

 

Antaumuksella keskeneräinen on siitä muokattu, elokuusta 2007 toukokuuhun 2008 ulottuva työpäiväkirja, jonka aikana Peura kirjoitti myös kolmatta romaaniaan Vedenaliset.

 

Nyt Peura pohtii kirjoittamisen olemusta ja samalla pelkää päiväkirjan muuttavan romaanin kirjoittamisen liian tietoiseksi.

 

Tapahtuu päinvastoin, päiväkirjan analysointi rikastuttaa luomisprosessia.

 

Yhä uudelleen Peura palaa alitajuisen ja epäanalyyttisen merkitykseen luomistyössä. On päästettävä irti, uskottava alitajuntaa ja heitettävä tiedostava mieli hyllylle, "ajateltava sormilla".

 

Kirjoittamisessa Peura sanoo luottavansa intuition kieleen, joka on järjen ulottumattomissa ja johon ei liity suorittamista eikä epävarmuutta.

 

Sellaiseen kirjoittamiseen liittyy turva ja hyväksyntä: "Tässä tilassa minä määrään. Kirjoittamisen tila on minun pommisuojani."

 

Taiteellista työtä rajoittaa uusperheen arki, mutta "rajoituksia pitää olla. Ja pitää tietää tärkeysjärjestys. Minulla se on selkeä. Perheen jälkeen tulee oma työ, oma taiteellinen työ."

 

Antaumuksella keskeneräinen on kirjailijaelämäkertaa, pohdintaa, itsepaljastusta, tuskailua ja parannuksen etsintää.

 

Siinä on ironiaa: kun lääkäri löytää kirjailijan kilpirauhasesta kyhmyn, tämä miettii keskeneräistä työtään suhteessa kuolemaan: "Jos minäkin kuolen pian, tämä on sitten merkityksellistä materiaalia."

 

Peura toivoo, että muistotilaisuudessa soitettaisiin Kauko Röyhkää.

 

Nuorena toimittajatyttönä Pellossa tavatusta Röyhkästä tuli kaukorakkaus ja kirjallinen esikuva.

 

Muita kirjallisia vaikuttajia ovat Timo K. Mukka, jota Peura kertoo palvoneensa, Rosa Liksom, Kalervo Palsa ja Lars Levi Laestadius, jonka saarnojen kiihkon, rujouden ja kauneuden hän huomaa sulautuneen osaksi kirjailijanidentiteettiään.

 

Antaumuksella keskeneräinen on niin runsas, että sitä ei voi kiteyttää lyhyeen luonnehdintaan.

 

Sitä voi lukea vaikka kirjoittajanoppaana vähän samaan tapaan kuin Stephen Kingin teosta Kirjoittamisesta, jossa kirjailijan "leipätyö" on esitetty elämäkerrallisten tapahtumien ja kirjoittamista koskevan valaistumisen yhteydessä, tai kuin Claes Anderssonin teosta Luova mieli, joka omakohtaisesti kertoo kirjoittamisen vimmasta ja vastuksesta.

 

Maria Peuran teoksessa on rosoa. Hän tekee kirjailijan työlle ruumiinavauksen ja siten riisuu siltä ylimääräisen salaperäisyyden.

 

Alitajuisen hallussa oleva selittämätön siihen aina jää, se mitä Peura nimittää meditatiiviseksi pyhyyden kokemukseksi.

 

Kirjoittaminen on antautumista ja keskeneräisyyden sietämistä. Kirjailijuus ei ole sievää, se on extremeurheilua, "lauseiden väliseen tyhjyyteen heittäytymistä, jatkuvaa vaaran tunnelmaa".

Marja-Riitta Vainikkala