Liukkonen.jpg

Kaleva 8.5.2017

Elämän iso odotushuone

 

ROMAANI

Miki Liukkonen: O (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat). WSOY 2017.

 

Miki Liukkosen (s. 1989 Oulussa) romaani O on niin avara teos, että on vaikeuksia päättää, mistä syrjästä sen kuvauksen aloittaisi, eikä siinä edes ole syrjää kuten sen nimi kertoo.

 

O on ympyrä, ikuisuuden symboli, kosmoksen alku ja loppu.

 

”Elämä on vain yksi iso odotushuone”, sanoo psykiatri C.G. Jung, yksi hahmo romaanin yli satapäisessä henkilögalleriassa.

 

Hahmoja riittää, joukossa ravihevosia kasvattava romaniperhe, munakoisofanaatikoksi osoittautuva. kirjallisuuden professori, entinen yhdellä kädellä punnertamisen maailmanmestari ja nykyinen seksipalveluja tarjoava kondiittori, fyysikko Nikola Tesla, Ilmestyskirjaa siteeraava uintivalmentaja sekä erilaisista pakko-oireista kuten pyöreiden lasien pelosta kärsiviä foobikkoja.

 

Keskiössä ovat olympialaisiin valmistautuva nuorten miesten uimajoukkue, teoreettisen fysiikan opiskelijoita ja särö ajassa, mikä saa liikkeelle kollektiivisen déjà-vu-elämyksen: tapahtuma tuntuu jo aiemmin koetulta.

 

O kyseenalaistaa fiktion ja todellisuuden suhteen ironisoimalla ja kyseenalaistamalla realismin.

 

Romaanissa on 140 kommentoivaa alaviitettä, jotka sekä kasvattavat todentuntua että vahvistavat sepitteellisyyttä. Polveilevat lauserakenteet, paikoin parisivuiset virkkeet, rönsyt ja assosiatiivisuus vaativat lukijalta ja palkitsevat hänet.

 

Kirjallisuudentutkimuksen termein puhuttaisiin ensyklopedisuudesta, postmodernista metafiktiosta, polyfonisuudesta ja hypertekstistä. Liukkosen romaania on verrattu yhdysvaltalaisen David Foster Wallacen Infinite Jestiin, ”kirjojen kirjaan”.

 

Tarinamaailmaan äkillisesti ilmaantunut vääristymä ajassa aiheuttaa pyörtymis- ja muistinmenetysepidemian, jonka selitetään johtuvan internetin ja infotulvan synnyttäneestä kaaoksesta ihmisaivoissa. Itsestään selvinä pidetyt asiat pirstoutuvat yksilön mielessä käsitteelliseksi ja käsittämättömiksi rykelmiksi.

 

Lineaarinen ajatteluprosessi, toisin sanottuna vanha kunnon keskittynyt ja rauhallinen mieli sysätään syrjään ja tilalle astuu lyhytjänteinen, nopeita ja päällekkäisiä infon- ja stimulaationtynkiä sokerikoukuttuneen lapsen tavoin kärttävä tajunnan tyyppi.”

 

Lopulta näyttää siltä, että koko aikavääristymä johtuu romaniperheestä, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan, sillä nämä Lundvallit ovat vain erään kesken jääneen näytelmäkäsikirjoituksen henkilöitä.

 

Mikään ei ikinä tulee ratkaistuksi loppuun, pohtii fysiikan opiskelija ja uimari Jerome W.

 

Ei mitään loppuun saattamista olekaan niin kuin ei mitään alkuakaan, ei universumissa eikä yhden ihmiselämän pilkahduksessa ajan valkoisessa äärettömyydessä. On vain ”on”. Tai pelkkä ”o”, välähdys ilman reunoja...”

 

O on leikittelevän hauska romaani. Se on myös läpitunkeva ajankuvaus. Ainakin aihepiirin kattavuudelta ja järkälemäisyydeltään - 858 sivua - se on suurromaani.

 

Aistimukselliset kuvat kuten ”aurinko lämmitti kuin kasa lapasia kasvoilla” tai ”ikivanha mummeli, valkoinen ja laiha kuin nälkävuoden koivu” luovat kerrontaan kierroksia, joita sen kehämäisessä rakenteessa on muutenkin.

 

Väliin kielimateriaalin kokeilu tuntuu itsetarkoitukselta.

 

O:n soljuva kieli ja rönsyilevä maailma kuitenkin hurmaavat ja saavat ajattelemaan tekstikudelmaa kuin sävellyksenä. Jos jotain täysin uudenlaista suomalaista proosaa haluaa, kannattaa valita luettavaksi tämä romaani.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA