Todella postmodernia

 

Romaani

Fredrik Lång: Minä, Dosentti ja Jane, suom. Marja Kyrö. Tammi 2009

 

Suomenruotsalaisen Fredrik Långin romaani on satiiri media- ja taidemaailmasta. Jo alun huomautus "Based on an untrue story" kertoo tyylilajin. "Epätosi tarina" osoittautuu ihmeen todeksi, jopa ennakoinniksi. Långin päähenkilö kulttuuritoimittaja Dick Soderstrom ihmettelee tämänsyksyisen Finlandia-palkintoraadin tapaan trillerimuodon suosiota . Dick vihaa dekkarin lajityyppiä eikä ole edes kuullut Stephen Kingistä.

 

Romaanin tapahtumat on etäännytetty suomenruotsalaista muistuttavaan eurooppalaiseen miljööseen. Dick on johtavan päivälehden Itävallan kirjallisuuden asiantuntija, joka lehtiuudistuksessa on mielestään alennettu verkkolehden kolumnistiksi. Todellinen kulttuuri on pakotettu jakamaan paikkansa "huvin ja hulabaloon" kanssa ja kirjallisuuskritiikki häpäisty lukuarvoilla mitattaviksi kirja-arvioiksi. Hän määrittelee nykylehden kulttuurisivun: se sivu, josta kulttuuri kaikkein selvimmin on jätetty sivuun.

 

Ratkaisevan avioriidan seurauksena Dick joutuu toteamaan elävänsä trilleriä, jossa hän on sekä rikoksen uhri että siitä epäilty. Rikokseen liittyy vaimon Janen kirjailijasisaren kuolema tulipalossa. Janen mielestä sisar masentui, koska Dick huolehtinut tämän viimeisimmän romaanin lehtikritiikin ilmestymisestä. Tällaista onkin tapahtunut, sillä kirjallisuuskriitikkoja todella syytettiin kirjailija Raija Siekkisen tulipalokuolemasta vuonna 2004.

 

Dick on kuivakas tutkija, joka ei ymmärrä, miksei Itävallan kirjallisuus kiinnosta hänen työnantajaansa päivälehteä niin paljon, että se entiseen tapaan maksaisi hänelle palkkaa pelkästään sen arvostelemisesta. Hänen verkkopalstansa nimeksi määrätään OMG eli nettislangin lyhenne ilmaisusta Oh My God . Mikä halventava harppaus Wittgensteinista!

 

Dick sietää freelancerin asemaa verkkolehdessä, mutta todelliseksi elämäntyökseen hän suunnittelee Suurta arvostelua.

 

Kaiken kukkuraksi Dick alkaa kärsiä sähköallergiasta, jonka hän tarkoin mittauksin toteaa aiheutuvan kotinsa lähistöllä sijaitsevasta suurjännitelinjasta. Hän kuulee Suuren Generaattorin juuri hänelle kohdistetun käskyäänen niin voimallisesti, että suojaa päänsä aluminifoliolla.

 

Postmoderniteetti on Dickille yhtä vastenmielinen käsite kuin trilleri. Tarinan kuluessa hän kuitenkin pääsee sopuun molempien käsitteiden kanssa. Muodikkaan ilmaisun "postmoderni tila" hän päättelee olevan "leikkisää, metaforista ja parodioivaa (ehkä empaattista) toimintaa, joka muuttaa tutun vieraaksi ja ironisoi totunnaisen. Niinpä hän pystyy käsittelemään romaanissa tapahtuvaa murhaa vasta sitten, kun hän onnistuu arvelemaan sitä postmoderniksi toiminnaksi.

 

Fredrik Långin romaani vastaa Dickin määritelmää postmodernista. Teos on moniaineksinen ja leikittelevä tahokas, jonka hahmottaminen ottaa aikaa. Se kannattaa, vaikka mietittävää jää sittenkin.

 

Onko Dickiä vaivaava Suuri Generaattori ("luoja") vertauskuva mediamössökoneelle, joka tuottaa meille päivittäisen annoksen kaaosta? Onko aito sivistyskulttuuri polttanut itsensä niin pohjaan, että ainoa arvokas ratkaisu on yksinkertainen elämä ja paluu luontoon? Vai onko sekin postmodernia ironiaa?

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 6.2.2010)