P1090001.jpg

Kaleva 9.1.2015

Äidille uskolliset häkkilinnut

 

ESIKOISROMAANI

Tanja Pohjola: Lintu pieni. Atena 2014.

 

Tanja Pohjolan esikoisromaani Lintu pieni on tiheätunnelmainen tarina, joka täyttyy psykologisesta kauhusta.

 

Rakenteellinen jännite syntyy kahdesta aikatasosta. Nykyhetkessä, vuoden 1953 Helsingissä, nuori töölöläisrouva Dorotea aloittelee aikuiselämäänsä.

 

Menneen tasossa ollaan tuhotussa Viipurissa vuonna 1944, missä entisen hienostohuvilan yläkertaan teljetty 12-vuotias Dora koettaa saada pienen siskonsa unohtamaan nälän kertomalla tälle satua linnuista.

 

Linnuilla on romaanissa oma symbolimerkityksensä.

 

Huoneeseen siskokset on lukinnut sodassa leskeksi jäänyt äiti, jonka sotilaspukuista arvovierasta tytöt eivät saa häiritä ja jonka epätodellisten haaveiden esteenä lapset ovat.

 

Dora tietää, että äiti on erilainen kuin muut äidit. ”Miksi hän seisoo ikkunan edessä ja katselee ulos, tuijottaa taivasta niska vinossa. Jos ei tiedä salaisuutta, voi erehtyä luulemaan, että äiti vahtii viholliskoneita. Mutta jos tietää totuuden kuten Dora, ymmärtää että käytös johtuu kaipauksesta omiensa luokse.”

 

Aikuinen Dorotea on keksinyt itselleen uuden menneisyyden ja suostunut nuoren pianistin Oton nopeaan kosintaan.

 

Totuus oli tarina, joka oli kerrottu jonkun toisen suulla, ja hänen täytyi edetä sen mukana, vaikka hänellä ei ollut enää mitään mihin työntää juurensa”. Dorotea päättää, ettei Otto saisi koskaan tietää totuutta.

 

Dorotea ei halua pettää miestään vaan suojautua muistoilta. Tasapaino järkkyy, kun Otto ystävällisyyttään majoittaa kaksi Viipurin evakkoa.

 

Silloin Dorotea tajuaa, että hänen oli astuttava helvetin tuleen, ”käveltävä sen läpi, sillä siellä oli se lämpö jota hän niin epätoivoisena odotti”.

 

Psykologinen jännite syntyy Dorotean itsesuojelusta. Rajatila tuottaa kauhun - kun yritys hallita mielen hirviöitä epäonnistuu ja kun todellisuuden rajat hämärtyvät.

 

Dora-Dorotean kohtalo, lapsuudesta periytyvä syyllisyys ja sitä seurannut häpeä luovat romaaniin uhan, jota tehostaa verkkainen kerronta.

 

Doran tarinan taustana on muutamin piirtein kuvattu aikakausi ja miljöö: sota ja tuhottu Viipuri, Karjalan siirtolaiset ja jälleenrakennukseen nouseva Helsinki, mikä kaikkinensa myös on eräänlainen rajatila.

 

Usein yksi ihmiskohtalo ja havainnollinen ajankuvaus riittävät romaaniksi, mutta Tanja Pohjolan romaanissa on enemmän. Ytimeltään se kertoo kaikista ajoista, myös nykyisyydestä.

 

Koskettavinta ahdistukseen asti on, miten huoneeseen lukitut lapset koettavat vähillä keinoillaan selviytyä ja kuinka uskollisia he ovat äidille, josta järkkymisensä vuoksi ei ole vanhemmaksi.

 

Nuo kohtaukset vetävät tarinan piiriin ja vangitsevat lukijan.

 

Aikuisen Dorotean tarina on niiden kehys, tarpeellinen mutta ei yhtä syvä. Se jättää lopun avoimeksi, ja avoimen kehyksen lukitun huoneen tarina tarvitseekin.

 

Marja-Riitta Vainikkala