Kaleva 7.5.2012

Matkalla kaiken aikaa

 

TIETOKIRJA

Mitä essee tarkoittaa?, toim. Johanna Venho. Savukeidas 2012

 

Suomalainen esseekirjallisuus on hiljaisessa nousussa. Lajina essee on aika tuntematon. Silti sillä on juuret antiikissa ja sen nykynimet ovat tuttuja - kuten Margaret Atwood, Albert Camus, Milan Kundera, George Orwell, Jean-Paul Sartre tai Virginia Woolf.

 

Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Kuisma Korhonen erottelee kaksi suomalaisen esseen traditiota: suomenruotsalaisen hillityn melankolisen sivistyneistöperinteen - Johannes Salminen tai Merete Mazzarella - ja uhmakkaan suomalaisen esseistiikan - Pentti Linkola ja Matti Mäkelä. Tähän joukkoon kuuluu myös kirjallisuuden ensimmäinen finlandisti Erno Paasilinna teoksella Yksinäisyys ja uhma (1984).

 

 

Essee on välimuoto. Se voi olla lähellä kolumnia tai pakinaa tai omaelämäkerrallista romaania tai satiiria. Esseitä kirjoitetaan historiasta, luonnosta, taiteista, populaarikulttuurista, politiikasta tai vaikka urheilusta kuten amerikkalainen Joyce Carol Oates kirjassaan Nyrkkeilystä.

 

Mitä essee tarkoittaa? -kirjan kahdeksan kirjoittajaa tarkastelevat esseemuotoisissa kirjoituksissaan ydinkysymyksiä: miten essee määritellään lajina ja kuka on esseen puhuja.

 

Essee on kaunokirjallisempaa kuin tietokirjallisuus, mutta käyttää tutkimustietoa ja faktaa tietokirjallisuuden tapaan. Se voi lähentyä fiktiota tai muistuttaa asiaproosaa. Kirjoituksessaan Välimuodon estetiikkaa Olli Löytty määrittelee esseen ainoaksi muodolliseksi tuntomerkiksi sen, että joku määrittelee sen esseeksi.

 

 

Kysymys esseen puhujasta on kiehtova.

 

Esseistin työväline on hänen persoonallisuutensa ja essee on keskustelua. Kuka on kirjoittajan keskustelukumppani ja onko esseen puhujalla ja kirjoittajalla yhteyttä? Onko puhuja kirjoittajan kuvitteellinen minä?

 

Virpi Hämeen-Anttilan mukaan esseistillä on oltava kaksi minää, jotta syntyisi kontrasteja ja jotta kumpikaan ei mahtailisi liikaa. "Toisen on oltava toista objektiivisempi. Tai huumorintajuisempi. Ilkeämpi, tai kiltimpi. Nuorempi, tai vanhempi."

 

Kirjoitusten otsikot kuvaavat esseetä: esimerkiksi Jukka Koskelaisen "Kertojan ja esseen pakenevasta olemuksesta" tai Tommi Melenderin "Liian nokkelien ja skeptisten laji".

 

 

Esseemuodosta on suomeksi kirjoitettu vähän. Mitä essee tarkoittaa? -teoksella on yksi edeltäjä, kirjallisuudentutkija H.K. Riikosen esseen historiaa taustoittava Mikä on essee? (1990).

 

Jotain esseen luonteesta kertoo sekin, että sitä koskeva kirja otsikoidaan kysymyksenä. Essee on löytöretkeilijän laji, matkalla kaiken aikaa. Sen paradoksina on olla tulematta valmiiksi. Sen tarkoitus on kysyä.

 

Tylsistynyt ja tappava aika tarvitsee esseemäisen terävää ajatusta. Kulttuurikustantamo Savukeidas tarjoaa sellaista tällä pienellä ja painavalla kirjoituskokoelmalla.

 

Mitä essee tarkoittaa? antaa monipuolisen kuvan lajista. Miten helpolta näyttää, kun kieli liitää kauniina ja yllätyksellisenä, ja miten vaikeaa tyyli- ja kulttuuritajuinen ajattelutyö kuitenkin on.

 

Marja-Riitta Vainikkala