Vaikeasti kontrolloitavissa

 

Runokokoelma

Sinikka Tirkkonen: Kaunis ehto. ntamo 2010

 

Sinikka Tirkkosen runokokoelma Kaunis ehto on eräänlainen elämäntarina. Sen keskuksena on proosarunosarja Tunnusmerkit, joka kuvaa mielen murtumista ja rakentumista. Kokoelman ensimmäinen osasto pohjustaa tarinaa lapsuuskuvilla, viimeinen näyttää "ilon tuntomerkit" ja "lohduttavan zenin".

 

Runot keskustelevat taiteilijoiden ja filosofien kanssa, Sartre ja Tšehov ovat tärkeitä. Mukana ovat myös Anna Ahmatova, Osip Mandelstam ja Edith Södergran - nimet kantavat mukanaan symbolismia, sivullisuutta ja tunnevoimaa. Jungilaisen syvyyspsykologian anima-käsitteen toistumisen voi liittää tiedostamattoman kaaosta tuottaviin voimiin.

 

Kaunis ehto on varkautelaisen Tirkkosen viides teos. Vuonna 1988 hän sai Runeberg-palkinnon novellikokoelmastaan Luvaton elämä.

 

Tirkkosen runot etenevät miltei hengästyneesti. Painavat lyhyet päälauseet vuorottelevat pitkien polveilevien lauseiden kanssa. Runoissa on niin runsaasti yksityiskohtia ja assosiaatioita, että teksti on kuin intensiivinen kuvakertomus tai surrealistinen kuvasarja, aukkoinen ja leikkauksiltaan nopealiikkeinen. Esimerkki erään runon lopusta: "...milloin kasvi muuttuu lihaksi ja milloin se tapahtuu. Kosteassa hiljaisuudessa. Viimeisessä huoneessa miesnäyttelijä syleilee nahkavyötä. Miten välttyä olemasta silmä. Kiskojen päällä on iso leipä. Se tärisee. Siitä kirjoitti Sartre. Valkoisessa puvussa Pariisissa. Silloin vielä yksin. Miksi luvut päättyvät jakamattomaan?"

 

Kaunis ehto ei ole helppo eikä keveä kokoelma. Se on viitteidensä ja yhtä aikaa tiiviin ja rönsyävän ilmaisunsa puolesta painava, jopa raskas. Yksi runoista alkaa näin: "Olen hyvin vaikeasti kontrolloitavissa, kuka voisi taltuttaa lehdossa asustavan animan..."

 

Kauniin ehdon runot karttavat kontrolloivaa selitystä. Ne kylläkin edellyttävät lukijalta kulttuurista tietämystä, mutta ne antautuvat sellaisellekin, joka lukee niitä piilotajuntaan vetoavana kuvasarjana. Pinnaltaan selkeinä, mutta sisällöltään monimutkaisina ne esittävät todellisuutta kyseenalaistamalla totunnaisen ilmaisutavan. Ne ovat kuin välähdyksiä hetkistä, joiden jatkumo ei perustu ulkonaiselle syy-seuraus -suhteelle.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 13.6.2011)