Everstinnasta porokristiinaksi Annikki Kariniemen kirjailijantie

Annikki Kariniemi on väkevä ja ristiriitainen kirjailija. Hänen
teoksensa ovat valmiinakin käymistilassa. Hänen tuotantonsa
muukalaisuuden näkökulma liittyy hänen taustaansa. Kariniemi on kertonut
lapsesta alkaen tunteneensa itsensä yksinäiseksi ja erilaiseksi, yhtenä
syynä isän varhainen kuolema. Muistelmateoksen Minä aina kompuroin
(1980) Pikkuanna tietää jo alle kouluikäisenä haluavansa taiteilijaksi.

Kariniemi oli juuriltaan suomalainen ja saamelainen, hänen lapsuuttaan
on kuvattu lestadiolaiseksi ja boheemiksi, kirjailijana hän oli linkki
Lapin kirjallisuuden vanhan ja uuden suunnan välillä. Hän halusi kuvata
totuudellisesti Lapin ihmisiä ja etenkin naisia, samalla hän halusi
kirjoittaa myyviä kirjoja. Hän määriteli itsensä välistä Lapin
kirjailijaksi, välistä taas kosmopoliitiksi joka ei ole sidoksissa
provinsseihin. Hän oli ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija Lapissa
ja sanoi, että Lappi on miesten maa. Hänen romaaneissaan on vahvoja
naiskuvia, hän antoi teoksissaan Lapin naisille psyyken, mutta hän oli
suvereeni myös perinteisesti miehisellä eräkirjallisuuden alalla. Hän
kuvasi talonpoikaisyhteisöä, porotalousyhteisöä ja seurapiirejä, hän
yhdisti erotiikan ja uskonnon, raamatullisen ja ajanvietetyylin. Hän
julkaisi esikoiskirjansa 39-vuotiaana ja kirjoitti yli 30 teosta,
joiden lajit vaihtelevat romanttisesta viihteestä yhteiskunnallisiin
kannanottoihin, historiallisista ja kristillisesti sävyttyneistä
kirjoista eroottisiin paljastuksiin. Hänen teoksensa olivat aina
lukutilastojen kärjessä, mutta kirjallisuudenhistorioissa ja
kirjailijamatrikkeleissa häntä ei juuri ole mainittu.

Kariniemen naishahmoille on tyypillistä kaksinaisuus ja poikkeuselämä.
Esikoisteoksessa Poro-Kristiina (1952) nimihenkilö elää
kaksinaismoraalin paineessa. Omaelämäkerralliseksi tulkittu Erään
avioliiton anatomia (1968) kertoo kenraalinrouva Annan elämästä
seurapiirikulisseissa ja niiden takana. Veren kuvassa (1971) ja Veren
ikävässä (1977) Kariniemi puuttui vaiettuun aiheeseen, suomalaisnaisten
ja saksalaissotilaiden Lapin sodan aikaisiin suhteisiin. Näissä
romaaneissa naiset ovat kirjaimellisesti kahden tulen välissä.

Muukalaisen näkökulma antoi Annikki Kariniemelle etäisyyttä tarkastella
kulttuurieroja. Hänen henkilönsä joutuvat valintatilanteissa uhmaamaan
yhteisönsä normeja. Tämä asetelma tuo Kariniemen teoksiin paradoksin.
Niihin sisältyy tavallisesti vastakkaisiksi käsitettyjä aineksia: sekä
moniarvoisuutta että eettistä julistusta.

KARINIEMI-TUTKIMUSTA:
Riitta Kontion väitöskirja Annikki Kariniemen teoksista (tulossa)
Marja-Riitta Vainikkala-Kejonen: Sotamorsiamet huoramotiivi neljässä
Lapin sota -aiheisessa teoksessa. Artikkeli teokseen Pohjoinen
kirjallisuushistoria (tulossa)
Markku Varis: Ikävä erätön ilta - suomalainen eräkirjallisuus (SKS 2003)