PB250001-normal.jpg


Kaleva 25.11.2013

Minä, Herodes


Finlandia-ehdokas

Asko Sahlberg: Herodes. WSOY 2013


Asko Sahlberg kuvaa usein romaaneissaan sivullista, yksinäistä miestä. Neljännesruhtinas Herodes Antipas ei asemansa puolesta ole sivullinen, mutta tämäkin romaani on yksinäisen miehen tarina.


Herodes eli Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikaan. Juuri hän teloitutti Johannes Kastajan, koska tämä kritisoi hallitsijaa sukurutsasta. Herodes oli nainut velipuolensa tyttären, joka oli myös hänen toisen velipuolensa vaimo.


Romaanissa Herodes uskoo Johanneksen myös pitävän peliä sekä Herodiaan että tämän tyttären Salomen kanssa.


Sahlbergin romaanit käsittelevät ihmisyyden perimmäisiä kysymyksiä. Niissä on kohtalonomaisuutta, jäntevä näkökulmanvaihtelu ja tiukka muoto. "Kielen on joustettava, ei rakenteen", Sahlberg on sanonut.


Herodeksessa näkökulma pysyttelee yhtä välinäkökulmaan lukuun ottamatta päähenkilöllä, jonka mieltä vaivaavat syyllisyydentunne ja kysymys vallasta.


Näkökulma vaihtelee nuoren ja vanhan Herodeksen välillä, ja niin myös peruskysymys valottuu monelta suunnalta.


Taustalla on nousevan kristinuskon esittämät uudenlaiset ajatukset. Herodes uskoo, että kristinusko on vain yksi ohimenevistä lahkoista, mutta Johannes Kastajan kohtalo seuraa häntä silti painajaisena.


"Olenko pakoillut kaiken aikaa vastuutani? Millainen ruhtinas lopulta olen? Olisiko minusta tuomitsemaan edes itseäni?" Herodes kysyy.


Herodes yrittää solmia yhteyden Johanneksen seuraajaan Jeshuaan, jota hän pitää pienempänä profeettana: "Siinä missä Johanneksen olemus oli uhonnut ylevää voimaa, hänen serkkunsa Jeshua oli ryppyisine kasvoineen, pullottavine vatsoineen ja länkisäärineen melkein säälittävä ilmestys. Häntä ja Profeettaa ei olisi uskonut saman suvun miehiksi."


Herodes on uskonnollisesti vapaamielinen, mutta elää uskontojen ristipaineessa. Roomalaisilla on omat poliittisista syistä ohittamattomat jumalansa ja juutalaisilla Vanhan testamentin Herra. Nyt Jeshuan ympärille syntynyt uusi lahko askarruttaa vanhenevaa hallitsijaa.


Valtaa ja kärsimystä ei voi erottaa toisistaan, niinpä kaikkien vallanpitäjien täytyy oppia nauttimaan kärsimyksestä, Herodes toteaa prefekti Pontius Pilatukselle, jonka kanssa hän vastentahtoisesti joutuu osallistumaan Jeshuan kuolemantuomioon.


Historiallinen romaani jää monesti pelkäksi historian kuvitukseksi. Niin ei käy Herodeksessa.


Hallitsija kuvautuu läheisesti ihmisenä, ja romaanin liki 700 sivua luettuaan häntä miltei ikävöi. Herodeksella on empaattiset puolensa, sillä hän kritisoi ahneutta, säälii köyhiä ja kummeksuu naisten huonoa asemaa.


Kronologisesta tarkuuudesta huolimatta tarina ei laahaa historiaa pitkin vaan avartuu syvyyssuuntaan.


Keveyttä tuo komiikka. Juutalaisten kaunaa Rooman esivaltaa kohtaan puretaan ironialla - kuten Herodes mennessään tapaamaan keisari Augustusta: "... kuten kaikki hyvin tietävät, roomalaiset ovat niin viehättyneitä sanojen halkomiseen, että heiltä on vähällä unohtua veljiensä vaimojen raiskaaminen ja vihanmiestensä syöttäminen ankeriaille."


Muutettavat muuttaen kuka tahansa meistä voi olla Herodes.


Ajankohtaista ja ikuista Herodeksessa on vallankäytön kritiikki, sillä ahneus ei ole hävinnyt sitten ajanlaskun alun.


Yleisinhimilliseksi tarinan tekee eksistentialistinen näkemys, tuttua Sahlbergin aiemmistakin romaaneista. Herodes kokee olevansa "maailmaan heitetty", sattumalta ruhtinaan osaan joutunut.


Yleviksi luullut tarkoitusperätkin ovat vain ihmisen yksityisiä haluja ja valintoja, ja ihminen itse on vastuussa elämänsä merkityksestä.


Eksistentialismin Jumala-näkemys on jännitteessä kristinuskon kanssa. Ehkä juuri se - kysymys ihmisen vapaudesta luoda elämänsä merkitys - jättää Sahlbergin Herodeksen mieleen vielä kirjan sulkeuduttuakin.


Marja-Riitta Vainikkala