P3170004-normal.jpg

Kaleva 17.3.2014

Oivaltamisen hetki

 

ESSEEKOKOELMA

Jaana Seppänen: Iltapäivä. Esseitä kohtalosta ja ikävän hetkistä. WSOY 2014.

 

Jaana Seppänen kirjoittaa iltapäivän harmaasta tyhjyydestä, menneiden aikojen aatelisten ikävystymisestä ja nykyajan huvipuistohaikeudesta, joka on sekä kyltymättömyyttä että kyvyttömyyttä ottaa vastaan elämyksiä.

 

Ikävä, ikävystyminen on antoisa esseen aihe. Tuttu ja selittämätön tunne sisältää ristiriidan.

 

Seppänen kirjoittaa välähdyksenomaisesta hetkestä ruuhkaisessa marketissa: ihmisen ainoa ja pakollinen tehtävä on pitää tomumajansa hengissä ja vaatetettuna. "Muuta kohtaloa ihmisellä ei ole." Hän kertoo, kuinka tätä kokemusta seurasi keventyminen.

 

Seppäsen esseissä on viitteitä filosofeihin, taiteilijoihin ja kirjailijoihin kuten unkarilaisen Imre Kertészin teokseen Kohtalottomuus ja ranskalaiskirjailijaa Michel Houellebecqiin, jonka romaani Maasto ja kartta on muodoltaan "tarkkaan harkitun haalea ja idioottimaisen vääjäämätön".

 

Kirjoittaessaan elokuvaohjaaja Krysztof Kieślowskista ja väreistä Seppänen toteaa, että keltainen on hänen oma mielialansa.

 

Keltaisen mysteerin hän muisti lukiessaan Miki Liukkosen romaania Lapset auringon alla, jonka muotokin on hänestä keltainen.

 

Iltapäivä on Seppäsen toinen esseekokoelma. Edellinen Carmenin silmät ilmestyi vuonna 2011 ja esikoisteos, romaani Lublinin taika vuonna 2008.

 

Jaana Seppänen on myös tehnyt performanssiyhteistyötä oulaisrunoilija Heli Slungan kanssa.

 

Ikävystyminen on mieliala, ihmisen ja maailman välinen viritys, Seppänen sanoo Heideggerin filosofiaan viitaten.

 

"Tunnistan oman ikävystymiseni eksistentiaaliseksi, ei kyllästyneisyydeksi, ei tilanteesta johtuvaksi odotuspitkästymiseksi, mutta luovaa potentiaalia siinä kyllä saattaa olla."

 

Luovuuden ulottuvuudesta syntyy essee, joka lajina on hyvin henkilökohtainen. Se on keskustelua - Seppäsen mukaan riitelyä - itsen kanssa. Se on tapahtuneen, tietämyksen ja mielikuvituksen risteyksessä syntynyt ymmärrys, jonka essee tarjoaa myös lukijalle.

 

Kulttuuritietämystä Seppäsen esseissä on paljon. Kiinnostavinta kuitenkin ovat omakohtaiset oivaltamisen hetket, jotka valaisevat "itsessä olevaa pimeää maanosaa". Siinä on esseemuodon ydin, todellisuuden ristiriita ja rohkeus asettua sille alttiiksi.

 

Marja-Riitta Vainikkala