Mazzarella%2017.jpg

Kaleva 20.2.2017

Se kaikkein oleellisin kysymys vailla vastausta

ESSEETEOS

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus, suom. Raija Rintamäki. Tammi 2017.

 

Merete Mazzarella tarttuu uusimmassa teoksessaan Elämän tarkoitus perimmäiseen kysymykseen. Teos ei odotettavasti anna lopullista vastausta. Sen sijaan se laittaa lukijan tutkiskelemaan omia arvojaan ja valintojaan.

 

Elämän tarkoitusta tuskin koskaan saa tietää, mutta oman elämän mielekkyyttä voi kukin pohtia. Mazzarella uskoo arjen ja arkisten havaintojen arvostamiseen.

 

Mazzarella kirjoittaa tuttuun tapaansa omakohtaisesti ja yleistajuisesti muun muassa maailmankuvasta, pahuudesta, anteeksiannosta ja myötätunnosta.

 

Luvussa Credo hän kuvaa omaa elämänkäsitystään. Hän ei usko, että elämän tarkoitusta tarvitsisi pohtia kaiken aikaa. On kuitenkin elämänvaiheita, joissa niin täytyy tehdä.

 

...uskon kirjallisuuden - ja humanististen aineiden yleensäkin - voivan auttaa meidät alkuun keskustelussa elämän tarkoituksesta ja sitä myöten ihmisluonnosta, siitä mitä tarkoittaa olla ihminen.”

 

Teos sisältää runsaasti kulttuurisia ja kirjallisia esimerkkejä. Mazzarella viittaa filosofeihin ja kirjailijoihin ja etenkin pahuutta käsitellessään holokaustiin ja lehtien murhauutisiin. Kauhistuttavimmilta tuntuvat lasten tekemät surmatyöt.

 

...omalta osaltani ajattelen, että pahuus on nähtävä valinnan, sattuman ja kohtalon vyyhtinä. Myös huonot motiivit - kuten pahantahtoisuus tai kostonhalu - tekevät pahuuden mahdolliseksi ymmärtää. mutta useimpien mielestä tappaminen tappamisen vuoksi vaikuttaa käsittämättömältä.”

 

Mazzarellan esimerkkinä on myös Utøyan joukkoampuminen ja Anders Breivik.

 

Sattumaa ja kohtaloa käsitellessään Mazzarella kysyykin: miten vapaasti ihminen valitsee? Kuinka suuri riski on kohtalon kuljettamana joutua esimerkiksi terroristi-iskun kohteeksi kuten kirjailijalle perheineen oli eräällä lomamatkalla tapahtua?

 

Mazzarella on ahkera julkaisija - teoksia ilmestyy miltei vuosittain. Ehkä siksi Elämän tarkoituksessakin on edellisistä kirjoista tuttua ainesta ja siten ajoittaista toistoa.

 

Kirjalliset esimerkit ja viittaukset lujittavat teoksen tietopohjaa kuten yleensäkin esseemuodossa, joka on liukuva laji faktan ja subjektiivisen kokemuksen välillä.

 

Toisaalta niiden runsaus katkoo kirjailijan omakohtaista pohdintaa, jota olisi kiinnostava lukea enemmänkin.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA