Ainakin pikkuisen aikuisempi

 

Varpu Vilkuna: Ripa. Mäntykustannus 2010

 

Varpu Vilkunan nuortenromaanin minäkertoja Onni on "suoranoloinen jäppinen", jolla on edessään kesäloma ja rippikoululeiri. Yrittäjä-isä ja sairaanhoitaja-äiti ovat turvalliset vanhemmat, mutta Onnin lähiympäristössä kuohuu. Parhaan kaverin äiti on kuollut rattijuopon yliajamana, toisen kaverin isä sairastuu aggressiiviseen syöpään ja rippikoulupappi osoittautuu pedofiiliksi. Lisäksi Onni rakastuu luokkatoveriinsa Aadaan, jonka kanssa rippikoulukesä koetaan.

 

Onni katselee maailmaa terveen kriittisesti. Rippikoulussa hän opiskelee ihmisenä olemista ja tutkii sitä, mihin hän oikeastaan kuuluu ja mihin sisimmässään luottaa. Kyseessä on nuoren pojan aikuistumiskertomus.

 

"Rippikouluikä" on tärkeä siirtymävaihe ikäryhmästä toiseen. Useimmissa yhteiskunnissa siihen liittyy juhlistavia riittejä - meillä konfirmaatio- ja protujuhlat. Seremoniat auttavat niin juhlittavaa kuin lähiyhteisöäkin luopumaan entisestä ja sopeutumaan uuteen. Siten säilyy yhteisön tasapaino.

 

Pohjanmaalla Jokiniityn kunnassa asuva Onni ajattelee rippikoulun jälkeen olevansa ainakin pikkuisen aikuisempi. Konfirmaatiolahjaksi hän saa hartaasti toivomansa pappa-Tunturin. Näin nivalalainen Vilkuna sijoittaa yleismaailmallisen aikuistumistarinan meikäläisiin maisemiin.

 

Onni ja Aada kavereineen joutuvat selviämään luonnehäiriöisen papin aiheuttamasta kaaoksesta. Onneksi seurakunnan työntekijöissä on luotettaviakin aikuisia kuten nuorten gospel-ryhmää ohjaava kanttori, "entinen rokkijätkä, joka panee virret svengaamaan" ja nuoriso-ohjaaja, joka on "loistomimmi". Raamatun tarinoissa Onnia eniten arveluttaa neitseestä syntyminen, sen sijaan Jeesuksen opit ovat hänestä timanttia. Hän pohtii omaa eettistä vastuutaan ja päätyy siihen, että kovissa paikoissa on paras olla kavereiden tukena ja jättää Talebanien ja muiden uhrit murehtimatta. "Johan sitä suruun kuolisi, kun kaiken maailman pahan surisi."

 

Vilkunan romaanilla on yhteyttä amerikkalaisen J.D. Salingerin klassikkoon Sieppari ruispellossa. Molempien päähenkilöt ovat sympaattisia ja fiksuja nuoria, jotka pohtivat paikkaansa elämässä ja maailmassa. Kummassakin romaanissa kuvataan matka lapsuuden viattomuudesta itsensä löytämiseen. Kummassakin romaanissa käytetään kaunokirjallista puhekieltä.

 

Siepparin puhekielisyysongelmat ovat meillä nousseet esille suomennosten yhteydessä. Kaunokirjalliseen puhekieleen kuuluu vapaampi rakenne ja tunnepitoiset ilmaukset, mutta siitä saattaa tulla myös löysää ja liioiteltua. Nuortenkirjojen repliikit kirjoitetaan ehkä enimmäkseen arkikielellä, mutta vähän tyylittelyä ja puhekielisen toiston karsimista olisin Vilkunan romaaniin kaivannut.

 

Toisaalta en tiedä, mitä nuoret nykyään romaanilta odottavat. Aiemmista nuortenkirjoistaan palkittu Vilkuna kuljettaa päähenkilönsä turvallisesti läpi siirtymävaiheen ja antaa rohkaisevan kuvan tästä ihmiselämän kriittisestä ajasta: nuoruudesta selviää. Monet nuortenkirjat korostavat - aiheesta kylläkin - elämän rankkoja puolia, joita valitettavan usein aiheuttavat aikuiset. Vankkaa toivoakin tarvitaan, ja Vilkunan Ripa antaa.

 

Myös vanhempien kannattaa lukea tämä Onnin raikkaalla äänellä kerrottu tarina.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaltio 4-5/2010)