Näkeminen on tärkeää
Romaani
Pirkko Saisio: Punainen erokirja. WSOY 2003
Punainen erokirja on Pirkko Saision komean omaelämäkerrallisen sarjan
kolmas osa. Aiemmin ovat ilmestyneet Pienin yhteinen jaettava (1998) ja
Vastavalo (2000).
Romaani kertoo 1970-luvusta, kertojan nuoruudesta,
ylioppilasteatterista ja teatterikoulusta, kirjailijan syntymisestä ja
seksuaalisen identiteetin löytymisestä.
Kerronta on edelleen hengästynyttä, kiivasta ja täyteläistä.
Aikatasot leikkaavat, persoonamuoto vaihtuu kesken virkkeen minästä
häneksi tai päinvastoin riippuen siitä, kuinka etäältä kertoja
tarkastelee päähenkilöään. Tämä on taitoa ja taituruutta: draamallinen
jännite ja musiikin moniäänisyys yhdistyvät. Muistot ja fiktio ovat
samanveroisia ja yhtä ajan kehää.
Omaelämäkerrallisuus, fiktio ja näkyväksi tehty kirjoittamisen
prosessi kulkevat rinnan. Punainen erokirja alkaa elokuusta 2002.
Kustannustoimittaja Touko Siltala soittaa Saisiolle, joka joutuu
kertomaan, että Punainen erokirja -nimisen romaanin käsikirjoitus on
kadonnut koneesta ja että on kirjoitettava toinen samanniminen kirja.
Käänne, "juonen" loppu on alussa. Kertoja on synnyttämässä lasta
vuonna 1981 ja kaipaa naisystäväänsä Havvaa, joka tulee sairaalan
vierastunnille melkein myöhässä. Yhteiselämä on jatkunut vuosia aikana,
jolloin homoseksuaalisuus on Suomessa kiellettyä. Kertoja on ilmoittanut
rakastetulleen Porin teatteriin, että "meille tulee vauva". Ero tulee
pian vauvan syntymän jälkeen. Vuoden kuluttua syntyy uusi kestävä
rakkaus, joka on yksi romaanin kehyksistä. Yksilötasolla Punainen
erokirja on kertomus kahden naisen rakkaussuhteen päättymisestä. Siinä
mielessä se on "Havvan kirja".
Tarinan kronologinen alku on vuodessa 1970, aikana ennen Havvaa
klovnisilmäisen rakastetun kanssa. Klovnisilmäinen päättelee minän
taipumusten viittaavan teatterialalle. Sinne myös päädytään. Teatteri ja
kirjailijantyö kutsuvat molemmat. Minä/hän opiskelee dramaturgiaa, mutta
pääsee myös näyttelijätyön linjalle. Esikoisromaani Elämän meno (Saisio
1975) saa alkunsa, jossain vaiheessa klovnisilmäisen kanssa syntyy yksi
Saision kirjailijanimistä, Jukka Larsson.
Tehdään vallankumousta, jaetaan lentolehtisiä ja perustetaan Seta
vaalimaan seksuaalisista tasa-arvoisuutta. Minä tekee välejä selväksi
lapsuuteensa. Lesbouden tunnistaneen äidin hämmennykseen on vastattava,
että kaikissa yhteiskunnissa, myös Neuvostoliitossa, on homoja. Joskus
rakastettua on sanottava kaveriksi: "Teatterikoulussa, ykkösellä,
puhutaan homoista, neekereistä, sosiaalipummeista ja mustalaisista.
Ylemmällä kurssilla on paljon tiedostavia ihmisiä. Siellä neekerit ovat
mustia, mustalaiset romaneja, sosiaalipummit työttömiä ja homot homoja."
1970-luvun totinen taistelu saa myös hellyttävän koomisen sävyn. Uusi
rakkaus on intohimoista, mutta silti tapaamista täytyy siirtää, koska
Havvan johtaman Toveriseuran kokous vuonna 1973 on saanut Chilen
tilanteesta "uutta akuuttia tietoa". Allenden hallituksen kohtalo on
etusijalla.
Klovnisilmäinen rakastettu puhuu presaansista, läsnäolosta,
rohkaistessaan minää teatteriin. Se on romaanin avainsana. "Näkeminen on
näyttelijälle tärkeämpää kuin näkyminen", sanoo teatterikoulun opettaja
Marja Korhonen. "Ja dramaturgille, hän ajattelee. Kirjoittajalle on",
tarinan minä/hän oivaltaa. Koko Saision romaanisarjan ydin on
kirjoittajan läsnäolo tekstissään.
Saisio rakentaa tarinaa vastapoolien väliselle jännitteelle.
Ylioppilasteatterissa minä/hän saa tehtäväksi kirjoittaa uuden näytelmän
puolessatoista viikossa. Hän pohdiskelee jännitettä vastakkaisuuksien
välille: Setä Tuomo Eldridge Cleaver vai Hannu ja Kerttu Rosa
Luxemburg ja Karl Liebknecht vai Tarzan ja suurkapitalismi?
Tarinan sisällä ovat vastavoimina joukkovoima ja yksilö, sudenkorento
ja hirmulisko, joista jälkimmäinen katosi mutta ensimmäinen jatkaa
elämäänsä. Teatterikoulun kuulustelussa minä/hän havainnollistaa
solidaarisuutta rinnastamalla vallankumouksen Tampaxin lainaamiseen.
Todellisten tapahtumien ja fiktion välinen jännite on yksi tarinan
vastakkaisuuksista.
Huhtikuulle 2003 kirjatulla Lesboksen matkalla on jälleen
vastakkaisuuksiin liittyvä avain, kun madonnankuva pysäyttää kertojan.
Myöhemmin hän kuulee tarinan, jonka mukaan madonnan mallina on
arkkienkeli Mikael siis mies. Kertojan mielestä madonna pyöreydessään
ja raukeudessaan muistuttaa klovinislmäistä: "tässä tämä tulee
hopeaneula, joka lävistää kaksi toisiinsa kuulumatonta samaan kuvaan."
Romaanidramaturgian ydin.
Punaisen erokirjan voi lukea 1970-luvun kuvana, rakkaustarinana ja
nykypolven teatterilaisten historiana. Se on enemmän. Runollisuus ja
kerronnallisuus yhdistyvät, vastakkaisuudet lävistävät muodon ja
sisällön, jotka ovatkin yhtä.
MARJA-RIITTA VAINIKKALA
(Kaleva 30.9.2003)
