Myytävänä ikuinen terveys

 

Esseekokoelma

Merete Mazzarella: Hyvä kosketus, suom. Raija Viitanen. Tammi 2006

 

Merete Mazzarellan esseistä on vaikea kirjoittaa, koska niiden henkevästä ja selväjärkisestä tuuletuksesta haluaisi niin paljon haluaisi mukaan.

Suomenruotsalainen kirjallisuustutkija aloitti kirjailijana vuonna 1979 lapsuusmuistoista kertovalla teokslla Ensin myytin piano. Hyvä kosketus puhuu kehon ja tunteiden yhteenkuuluvuudesta, jonka ymmärryksen olemme hukanneet. Se on vaihtunut sensaatiouutisten uhkakuviin tyyliin ”näin vaarallinen on aamupalasi”.

Kun Mazzarella äidin kuolemasta kertovaa Juhlista kotiin -teosta (suom. 1993) kirjoittaessaan ymmärsi, että elämä voi olla hyvää vaikkei ihminen enää olekaan terve, hän ryhtyi pitämään luovan kirjoittamisen kursseja lääkäreille. Hän haluaa opettaa heidät kuuntelemaan potilasta: ”Kaunokirjallisuus on verraton keino tavoittaa fyysinen konkreettinen elämys.” Hän korostaa vuorovaikutusta – lääketieteilijät voivat opettaa humanisteja näkemään itsensä luonnonlakien alaisena olentona, jonka molekyylit ja atomit ovat vaeltaneet erilaisissa kiertokuluissa.

Mazzarella käyttää kaunokirjallisia esimerkkejä kuten Kafkan Muodonmuutosta, jossa Gregor Samsa yhtenä aamuna herätessään huomaa muuttuneensa suunnattomaksi syöäläiseksi. Kafka haastaa lukijan näkökulman muutokseen ja antaa tilaisuuden pohtia, miltä tuntuisi avata ovi käsien puuttuessa suullaan ja miltä tuntuisi olla olento, joka herättää muissa vastenmielisyyttä.

Sairastuminen ja kuolema mielletään häiriötilaksi, jolle kehitellään yhä erikoistuneempia diagnostisia etikettejä sen sijaan, että ne hyväksyttäisiin osana elämää. Markkinat kaupittelevat ikuista terveyttä, jopa ikuista elämää. Yhdysvalloissa rakennetaan jo elämänpidentämiskeskusta.

Mazzarella sanoo, ettei terveys ole sairastumattomuutta eikä kehon vähittäisen ja väistämättömän rapistumisen kieltämistä. Hyvään elämään liittyvä terveystyö sallii ihmisen kokea itseisarvonsa sairaudessa ja kuolemassakin. ”Tietoisuus kuolemasta tekee elämästä intensiivisempää.”

Nyky-yhteiskunnan määrittelemä hoitoalan palvelutuotanto on tietoisesti jättänyt syrjään asiakkaaksi nimetyn potilaan kuuntelemisen. Potilaan koskettaminen on luontevaa vain hoitamisen alimmalla tasolla. Hoidosta ja hoivasta on tullut tuote, konsti tai pilleri, sen sijaan, että se sisältäisi inhimillistä välittämistä.

Välittämiseen kuuluu, että lääkäri ja hoitaja näkevät ruuiillisen sairauden kokonaistilannetta vasten. Työttömän yksinhuoltajan kokeman huimauksen voi ymmärtää reaktiona elämän kaoottisuutta vastaan ja ajatella, että oireilla on jokin tarkoitus. Me torjumme pahaa oloa ruumiillisiin sairauksiin.

Teos kuvaa myös huoltoyhteiskunnan parodisoitumista. Kun sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei pyritä tosissaan tarjoamaan, on tarkoituksenmukaista kutistaa kansalaisten näköpiiriä. Englannissa ei kodittomille tarjota asuntoja vaan väriterapiaa, eikä köyhille vanhuksille anneta korotettua eläkettä vaan kalliita brosyyrejä siitä, miten pystyy välttämään aidsin. Esimerkkejä löytyy lähempääkin: Suomi käyttää terveydenhuoltoon vähemmän rahaa kuin Ruotsi ja vähemmän kuin useimmat EU-maat.

Mazzarella ei syytä hoitoalan tekijöitä vaan poliitikkoja, jotka tulosvastuun ja tehokkuusvaatimusten nimissä mielihyvin leikkaavat mahdollisuuksia. ”Moraalisesti” voidaan vedota lähimmäisvastuuseen, joka tuottaa uupuneita omaishoitajia ja resurssittomiksi kuristettuja hoiva-alan työntekijöitä.

Yhdeksi keinoksi nostaa hoivatyön statusta kirjailija näkee sanallistamisen. ”Kun hoitajat alkavat sanoittaa työtään, he eivät näe ainoastaan, kuinka paljon he tekevät vaan myös kuinka paljon he osaavat, sillä suuri osa heidän tiedostaan on hiljaista.”

Hyvä kosketus peräänkuuluttaa kunnioitusta manipuloinnin tilalle. Mazzarellan aiemmista teoksista tuttu viehättävä ja oppinut tyyli vetää ja hänen runollinen polemiikkinsa vapauttaa ajattelemaan omaa kosketusta hoivatyöhön. Jos siitä tällä hetkellä onkin onnistunut saamaan vain vähän kokemuksia, niin kaikki me olemme tulevia potilaita ja kaikki me lopulta makaamme viimeisessä vuoteessa.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 3.9.2006)