Kaleva 18.6.2018

Yksi vuosi yksinäisen esikoiskirjailijan elämästä

 

ROMAANI

Saara Turunen: Sivuhenkilö. Tammi 2018.

 

Sivuhenkilö on romaani esikoiskirjailijan vuodesta. Siihen kuuluvat suuret odotukset kirjan ilmestyttyä, pettymys hiljaisuuteen ja etenkin ”maan huomattavimman päivälehden” kritiikkiin ja lamaannus, kunnes vuoden lopuksi tulee ilmoitus esikoisromaanipalkinnosta.

 

Tappion tunnon hetkien jälkeen palkinnon voittaminen tuntuu kummalliselta. Tässäkö se oli?

 

Palkinnon jälkeen hiljaisuus esikoisromaanin ympärillä päättyy, ja nyt kirjailijalle tulvii esiintymispyyntöjä.

 

”Olin kai kuvitellut, että kaikella sillä olisi paljon enemmän väliä. Mutta nyt hymähdän. Parempi, etten tiennyt mitä oli tuleva.”

 

Saara Turunen (s. 1981) on helsinkiläinen kirjailija ja teatterintekijä, jonka esikoisromaani Rakkaudenhirviö sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2015.

 

Kirjan takakannen mukaan Sivuhenkilö on tarina yhdestä vuodesta kirjoittajansa elämässä. Se on siis romaani, jossa on omaelämäkerrallisia aineksia.

 

Turunen ei ole nimennyt päähenkilöä.

 

Hän on taiteen maisteri, nainen, minäkertoja, joka tarkkailee sekä omaansa että kirjallista elämää syrjästäkatsojana.

 

Romaanin nimen ”sivulla” voisi olla kaksoismerkitys, jos se viittaisi kirjoitettuihin sivuihin.

 

Romaanin minä viettää hiljaista elämää asunnossaan, jossa on vain patja, huonekasveja ja toisen tyhjän huoneen katossa koukku edellisen asukkaan jäljiltä.

 

On muistilappuja seuraavaa romaania varten, mutta mitä niistä pystyisi kirjoittamaan?

 

Hän miettii kirjoittavansa teoksen, jonka kehyksenä on jokin ajanjakso, tapahtumien sarja ja tunnemyrskyn dramaturgia, kamppailu ja asian ylitse pääseminen. Juuri niinhän Saara Turunen on Sivuhenkilönsä toteuttanut.

 

Kirjallisen elämän pohdinnan ohella kertoja tarkkailee omaa yksinäisyyttään ja ikäistensä naisten toisenlaista elämää. Näillä on mies, perhe ja vauvapuheet.

 

Hän pohtii kirjallisuuden kaanonia, kuinka sen pääosassa ovat miespuoliset kirjailijat ja kuinka naispuolisia kirjailijoita on niin harvoin nostettu klassikoiksi.

 

Romaani kulkee tyynen toteavaan, assosiatiiviseen tyyliin, jossa arjen tapahtumat, mielikuvat ja muistot vuorottelevat. Kerronnan toteavuus tekee siitä tiiviin ja sen myötä painokkaan.

 

Yhtä vaikuttava on ironia, joka suuntautuu kirjallisen elämän ilmiöihin - kirjallisuuskritiikkiin, markkinointitilaisuuksiin, messuihin ja matineoihin.

 

”Olin tottunut ajattelemaan, että kirjallisuudessa olisi jotakin ylevää ja hienoa, jotakin sellaista, joka singauttaisi ihmisen arjen yläpuolelle, jonnekin sielujen syvyyksiin. Mutta nyt kaikki sellainen on hävinnyt. Minut on ainoastaan singottu tähän junanvaunuun, jossa leijuu kosteista kengistäni kantautuva märän koiran haju.”

 

Tarinan lopussa minäkertoja päättää kirjoittaa kirjoittamisesta ja itsensä kadottamisesta.

 

Saara Turusen Sivuhenkilö tuntuu olevan päätöksen tulos, romaani jonka raikas etsiskelevä tyyli ja kirpeä ironia tuovat uudenlaista näkökulmaa kirjailijan työhön.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA