Tällaistakin sota saattoi olla

 

Savonia-palkintoehdokas 2009

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä. Otava 2009

 

Neidonkenkä on viides, itsenäinen osa Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaa, jonka aloitti vuonna 1998 ilmestynyt Mustat morsiamet. Sarja on kasvanut sukutarinasta yhteisökuvaukseksi, joka kertoo kuopiolaisista sodan myllerryksessä.

 

Neidonkenkä on yhdenpäivänromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat asemasodan aikaiseen kesäkuun päivään 1942. Hitler on juuri kunnioittanut Mannerheimin 75-vuotispäivää vierailullaan. Tunnelma on toiveikas. "Kaikki helpottuisi, kun ihmisten ei tarvitsisi ponnistaa kaikkeaan valtakunnan hengissä pysymisen eteen."

 

Romaanin tapahtuma-aika on tiukasti rajattu, mutta sen elämänkirjo laaja. Henkilöt kohtaavat

konkreettisesti Kuopion kaduilla ja tarinan avaruudessa monin tavoin. Keskushenkilöinä on kaksi lasta, orpo Juho Tiihonen ja hylätty suomalaissaksalainen Charlotta. Viipurin muistoja elättelevässä ravintola Tatrassa valmistellaan iloista nimipäiväjuhlaa kaupungin kermalle. Sarjan aiemmista osista tutut Tuomen työläisperheen naiset leipovat pettuajan juhlaherkuksi tuoretta leipää. Tuomen miniä Anna on Tatran tarjoilija, kommunistimiehensä elävänleski, joka koettaa torjua Tatran orkesterin viipurilaiseen klarinitistiin tuntemaansa vetoa.

 

Saksalaissotilaita suvaitaan kaupunkikuvassa - tosin nämä itsekään eivät iloitse syrjäisestä paikasta, kun onnekkaammat ovat saaneet määräyksen Pariisiin. Venäläisiä vihataan, ovathan nämä vieneet Viipurin, mutta nälkään kuolevia sotavankeja säälitään. Ihmiset ovat ymmällään eivätkä jaksa ajatella sotaa: "...jätetään se viisaammille, en minä jaksa, kaipa tämä kohta loppuu, ja piruako se pienen ihmisen auttaa näitä märehtiä."

 

Ulkopuolisen näkökulman pikkukaupungin elämänmenoon tuo belgialainen rintamareportteri Marieke, josta koituu saksansuhteita hoitavan johtaja Lehtivaaran ihastus. Saksan erehtymättömyyteen ja uuteen Eurooppaan uskotaan, mutta silti epäilys kaihertaa mieltä. Mitä Marieke olikaan nähnyt rintamamatkoillaan tai Belgradissa, kun Saksan teollisuusnäyttelylle raivattiin juutalaisvapaata vyöhykettä?

 

Ristiriidoista huolimatta ihmisten välillä on lämpöä, jota vasten sodan kurjuus näyttäyy vielä murheellisempana. Kähkönen osaa luoda täyteläisen traagisen tunnelman, jossa tuore leipätaikina edustaa pohjimmaisinta inhimillisyyttä: "Taikinapoika on maailman vahvin voima - ei sitä voita rauta eikä tuli eikä kylmä, koska aina tulee naisia, joiden käsissä se havahtuu ja herää henkiin ja alkaa myllertää ja kupöia ja kasvaa uudeksi leiväksi, uusille lapsille."

 

Anna Tuomen intohimo tuoreen leivän edessä kuvastaa taitoa, jolla Sirpa Kähkönen käsittelee romaaninsa henkilöitä. Me tiedämme, että edessä on vielä kaksi pitkää ja surkeammaksi muuttuvaa vuotta eikä puute kaikkoa sodan jälkeenkään, mutta tuona yhtenä kesäkuun alun päivänä rakkaus ja suru kilpistyvät vastaleivotun leivän tuoksuun.

 

Historiallisen romaanin rakentajana Kähköstä voi verrata Kjell Westöhön niin erilaisia kuin he kertojina ovatkin. Kumpikin tekee kuvaamansa aikakauden eläväksi erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien henkilöiden kohtaamisten kautta. Sirpa Kähkönen zoomaa ihmisten mieleen ja luo siten viipyilevän, miltei romanttisen surumielisen tunnelman kontrastiksi pelottavalle tulevaisuudelle.

 

Romaanin nimi Neidonkenkä tulee orkideasta, joka kerran on nähty Kuopion metsissä ja jonka juuri oppikouluun päässyt kymmenvuotias Juho Tiihonen aikoo löytää. Se on hyvä vertauskuva toivon ja kauneuden aavistukselle, jota Kähkösen romaanin muutkin henkilöt hellivät.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 5.12.2009)