Oudosti tuunattu äiti
Esikoisromaani
Marjo Heiskanen: Idiootin valinta. Siltala 2009
Idiootin valinta kertoo äiti-poika -suhteesta poikkeuksellisella tavalla. Hallitseva on pojan, 14-vuotiaan Nissen blogi, jossa hän tavanomaisen nuoruuskipuilun lisäksi kirjoittelee "pervosta mutsista" ja julkaisee salaa tämän vanhoja rakkauskirjeitä. Romaanin nimi Idiootin valinta on Nissen blogissan heittämä itseironinen herja.
Pääjuonteena on äidin paranemiskertomus, muuten romaani kuuluisikin nuorisokirjallisuuden puolelle.
Romaani herättää heti kaksi kysymystä: onnistuvatko nelikymppisen solubiologi Maisan ja 14-vuotiaan pojan näkökulmat kulkemaan rinnakkain ja kestääkö nopeasti muuttuva nettislangi ajassa? Onhan esimerkiksi J.D. Salingerin klassikkoromaani Sieppari ruispellossa suomennettu uudelleen nuorisokielen vanhenemisen takia.
Yksinhuoltaja Maisa on jonkinlaisessa post-traumaattisessa rajatilassa ja itseltään hukassa. Nisselle Maisa ei halua eikä voi salaisuuttaan kertoa, lukijalle se ennen pitkää aukenee. Maisan suru on romaanin ratkaiseva jännite, johon liittyvät hänen ja Nissen erilliset pohdiskelut kuolemasta ja tappamisesta.
Maisan tilanteesta selittynee hänen suhtautumisensa murrosiän oidipaalivaihetta elävään poikaan. Ei kai hän muuten niin usein ja tarpeettomasti ottaisi puheeksi poikansa lisääntymiskykyä ja "sukukalleuksia". Ei ihme, että Nisse pelästyy ja vetäytyy.
Nisse on epätyypillinen nuori. Koulussa hän on kympin oppilaita, häntä kiinnostaa filosofia, hän opiskelee ranskaa ja käy vapaaehtoistyössä vanhusten luona. Ajatuksen eväitä on tullut sekä luonnontieteilijä-äidiltä että kristillisen lehden toimittajana työskentelevältä isältä, joka myös on läsnä pojan elämässä.
Varhaiskypsän Nissen henkilöhahmo on uskottava, jos nyt keski-ikäinen naislukija pystyy murrosikäisen pojan maailmaa arvioimaan.
Näen romaanin ennen kaikkea totunnaisia rajoja rikkovana kertomuksena lapsen ja vanhemman yhdestä elämänvaiheesta. Kun lapsi jo innokkaasti odottaa avaimia omaan kotiin, niin äiti vasta havahtuu haluavansa tutustua poikaansa. Vaarana on, että aika loppuu kesken.
Ennakkoluuloton tyylin ja aiheen valinta ovat Heiskasen romaanille plussaa. Tarina tahtoo kuitenkin tukkeutua moniin ideoihin ja juonen solmimattomiin langanpäihin. Esimerkiksi Nissen blogin kaksi tuntematonta kommentoijaa jäävät irrallisiksi. Myös ainakin kaksi kohtausta olisi voinut jättää tästä pois. Toinen on tarina Nissen enon katkenneesta sormesta ja toinen tilanne, jossa Maisa silmittömänä raivosta hakkaa poikaansa koiranremmillä. Juonellisena käännekohtana se toimisi tyyliteltynä paremmin.
MARJA-RIITTA VAINIKKALA
(Kaleva 16.9.2009)
