Envall.jpg

Kaleva 23.5.2016

 

Katkelmia mikrokosmoksesta

 

FRAGMENTTEJA

Markku Envall: Paperihaarniska. WSOY 2016.

 

Voiko kirjailija kirjoittaa sanottavansa loppuun? Ei, jos hänen aiheensa on maailma, rajaton. Ei, jos hän kirjoittaa itsestään, joka on mikrokosmos.”

 

Neljännessä fragmenttikokoelmassaan Paperihaarniska Markku Envall kirjoittaa taiteesta, uskosta, ihmisen käyttäytymisestä, rakkaudesta ja vanhenemisesta.

 

Fragmentti eli katkelma on aforismin ja esseen välimaille sijoittuva lyhyt teksti, vaikka vain muutaman rivin mittainen.

 

Aforismia se muistuttaa terävässä tiiviydessä, esseetä taas avoimilla entä jos -kysymyksillään.

 

Esseen luonnehdinta ”sivistyneeksi tunnustuskirjallisuudeksi” pätee fragmenttiinkin.

 

Envallin fragmentit alkavat usein arkihavainnosta, joka johtaa perimmäisiin kysymyksiin. Pohdinta on vakavaa, mutta joskus mukana on hiukka huumoria.

 

Kirjailija punnitsee ruokakaupassa kaalinpäätä ja huomaa sen painavan kaksi ja puoli kiloa, yhtä paljon kuin hänen oma päänsä. Kaali on kuitenkin työläs liikuteltava, kun taas omaa päätä voi lihasten avulla heilutella kuin ilmapalloa. ”Voin oppia keneltä tahansa. Kaalinpäältäkin.”

 

Jotkut teksteistä ovat purevan ironisia etenkin kohdistuessaan kirjallisuusmaailman kollegoihin. Jotkut jäävät ajatuksenpoikasiksi, ja 358-sivuinen kokoelma toimisi paremmin niitä.

 

Kirjan nimi Paperihaarniska selittyy viimeisessä fragmentissa, joka käsittelee miehen vanhenemista. Kun keski-iän voimantunto vaihtuu vanhuuden haurauteen, mies salaa sen muilta. ”Sankaruudesta tulee päälle liimattu rooli, paperihaarniska.”

 

Markku Envall (s. 1944) on monipuolinen kirjailija, joka on uransa aikana julkaissut myös aforismeja, esseitä, kuunnelmia, tutkimuskirjallisuutta sekä runokokoelman ja romaanin. Finlandia-palkinnon hän sai vuonna 1990 aforismikokoelmasta Samurai nukkuu.

 

Paperihaarniskan fragmentit sijoittuvat välikkein eroteltuna 21 osastoon. Laajaa kokoelmaa on luettava viipyillen, pureskeltava pala kerrallaan. Fragmentti päivässä, ja lukemista riittää pitkään.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA