Kaleva 22.6.2012

 

Facebookissa, miljoonien joukossa

 

Naamakirjaa ei liene koottu suoraan todellisesta aineistosta

 

Proosarunoja

Markus Leikola: Naamakirja. Schildts 2012

 

Toimittajana ja mediayrittäjänä tunnetun Markus Leikolan Naamakirja on sarja roolirunoja ja satiirinen mukaelma Facebook-päivityksistä.

 

Teksteissä on sellaisia, jotka voisivat olla suoraan Facebookista, vaikka karrikoituja ovatkin: "heräsin / kaadoin puuron lautaselle / söin / menin töihin / tulin kotiin / hyvää yötä kaikki kaverit".

tai:

"pelkäätkö että joku näkee?/onko sinulla toinen?/ luulin, että olemme ystäviä / mutta olenkin sinulle vain Facebook-kaveri."

 

Kärjistyksestä päätellen Naamakirja ei liene todellisesta aineistosta suoraan koottua kollaasirunoutta, vaikka sitä sellaiseksikin voi ajatella. Eihän Facebook-päivityksistä tarvitsisi kuin poimia parhaat palat, ja siinä se runo olisi. Karrikointia ei välttämättä tarvitsisi, sillä - Paavo Haavikon tunnetun lauseen mukaan - "Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse."

 

Todellisesta aineistosta koottua runoutta on ilmestynyt surrealistien ajoista lähtien. Suomalaisessa nykyrunoudessa sitä on viime vuosina harjoittanut ainakin Leevi Lehto, jolta vuonna 2004 ilmestyi STT:n yhden päivän uutisista koostettu runokirja Päivä.

 

Leikolan Naamakirjassa äänensä saavat Ritut, Jarmot, Rikut ja Outit ovat kuin soraääninen kuoro, joista kukin vetää yhtä ääntä, omaansa.

 

Yhteistä on tietty surkuhupaisuus - kauna, ylimitoitetut haaveet, pelko kasvojensa menettämisestä, huoli siitä että esillä on varmasti parempi minä, vaimea pettymys elämän tapahtumattomuuteen ja yhteisyyden illuusio.

 

Todellisten Facebook-päivitysten ajoittaista iloista irrottelua ei Naamakirjan proosarunoissa juuri ole, vaan vallitseva ääni on alakulo.

 

Hetkeksi voi luuserikin nousta oman elämänsä sankariksi ja näyttää missä kaappi seisoo: "sanoin sille akalle / ettei se ansaitse pianoa / enkä anna sitä sille takaisin / ... / ja saman sanoin vielä tänä aamuna / etten minä sille tätä pianoa takaisin anna / kun poliisit minulta kysyivät".

 

Naamakirja on hauska, mutta yli satasivuisena myös venytetyn vitsin rajoilla. Facebook-kulttuurille se kuitenkin antaa runomuotoisen peilin ja mikä ettei kokoelmasta voisi poimia muutaman tulevan päivityksenkin.

 

Marja-Riitta Vainikkala