Kaleva 19.3.2012

 

Elämä ei vain mene niin

 

Jari Järvelän kertomukset ovat tragikoomisia ja jännittäviä

 

Kertomuksia

Jari Järvelä: Château Inkeroinen - 9 kertomusta. Tammi 2012

 

Jari Järvelän kertomuskokoelmassa on jonkin erityisen halun ajamia ihmisiä. Yksi kertomuksista sanoo sen nimelläänkin: Haluaisin polttaa kirkon.

 

Kiihkeä pyrkimys ja uhmakas tahto eivät aina vie tavoitteeseen, sillä elämä ei mene niin.

 

Kertomuksessa "Enkelipallot" vaimonsa menettänyt mies ei pysty nauttimaan maksukanavien urheilulähetyksistä, vaikka siihen vaimon kuoltua olisi vapaus.

 

Hän etsii pakoa arjesta eri keinoin, mutta viinasta tulee paha olo, huumeet eivät käy koska tuttavapiiriin ei kuulu diilereitä, jumalanpalvelus ei sytytä, lintubongarina kestää vain puolitoista viikkoa, kunnes kaupungissa vieraileva meedio tuntuu antavan mahdollisuuden.

 

Kertomusten hahmot tuntuvat olevan itsensä ulkopuolella kuin oman elämänsä sisällöntuottajina.

 

Nimikertomuksessa Inkeroisista matkannut Kerttula istuu kansainvälisessä hiivakonferenssissa Lissabonissa kuuntelemassa viinikemisti Orpheuksen kalvontäytteistä luentoa.

 

Konferenssiin on tultu starttirahan turvin ja Inkeroisten kaatopaikalla syntyneen yritysidean ajamana. Kerttula haluaa olla tunnettu herukkaviininviljelijä - ennemmin tunnettu kuin viljelijä. Orpheus on arvostettu tutkija, mutta hän tahtoisi viljelijäksi.

 

Orpheuksen haave on epärealistinen, sillä elämä on sijoittanut hänet kemistiksi. Myös Kerttulan pyrkimys on epärealistinen, mutta sitä hän ei tajua vaan uskoo itsestään suuria: "Toisilla on pienet päämäärät. Niiden elämään ei paista aamuaurinko."

 

Jari Järvelän kertomukset ovat tragikoomisia ja jännittäviä. Ne eivät ole kauhukertomuksia, mutta kun päähenkilö tahtomattaan etenee kuilun reunalle, alkaa lukijan sydän pompottaa.

 

Leppoisasta tunnelmasta kehkeytyy outo ja äkkiä tilanne on toinen kuin miltä äsken näytti.

 

Joskus tarinankäänteissä on hieman vitsin tuntua kuten kertomuksessa "Höyhenet". Järvelä kuitenkin vaihtelee taitavasti kerronnan sävyjä ja tyylejä, antaa ylevyyden muuntua koomiseksi, väliin haikeaksikin, ja tarinat saavat täyteläisyyttä.

 

Näin tuumii menestystä havitteleva Kerttula kilpailusta Valamon luostarin viininvalmistamon kanssa: "Työttömäksi jääviä munkkeja minä ja Turtia voimme käyttää viinisammioittemme polkijoina. Veli Basileoksen tumma kaapu saa purppuraa helmoihinsa. Yksi romaniveljistä lyö rummulla tahtia ja laulaa sielu täynnä duendea."

Marja-Riitta Vainikkala