juntunen.jpg

Kaleva 7.11.2016

 

Kun kauheasta tulee normaali

 

ESIKOISROMAANI

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi. WSOY 2016.

 

Tuomas Juntusen (s. 1976) omaelämäkerrallinen esikoisromaani on muistomerkki päivän ikäisenä kuolleelle tyttärelle. Juntunen on kertonut halunneensa kirjoittamalla tehdä menetyksen ymmärrettäväksi itselleen ja muille. Käsikirjoituksesta tuli emotionaalinen turvatyyny kirjailijan ja surun väliin.

 

Romaani alkaa lapsen hautajaisten valmistelusta ja risteilee sitten parin vuoden jaksoa myös aikaan, jolloin pariskunnan oli päätettävä halutaanko muuttua perheeksi. Vaimo Anna haluaa lapsen, mies ei ole varma.

 

Tuntematon lapsi, muukalainen ”olisi kanssamme tästä eteenpäin joka ikinen päivä: en olisi enää koskaan vapaa, emme enää milloinkaan olisi Annan kanssa kaksin.”

 

Juntunen tuo rankkaan aiheeseen tuoreen näkökulman.

 

Romaanin kertoja tutkiskelee itseironisin äänenpainoin isäksi tulemisen ristiriitaa, jossa on mukana epäilys, odotuksen ilo ja odottamaton romahdus juuri, kun isäksi tuleva on päättänyt lakata kuvittelemasta ydinsotaa ja muita lapsen tulevaisuuteen kohdistuvia uhkia.

 

Kauhukuvien asemesta olin alkanut nähdä myönteisempiä näkyjä: kuinka lukisin lapselle kirjoja ja vastailisin sen kysymyksiin, potkisin palloa, veisin huvipuistoon ja metsään. Seuraisin aitiopaikalta, kuinka taidottomasta, itseään täynnä olevasta vaisto-olennosta kasvaisi älykäs ja toivottavasti myös empaattinen ihminen.”

 

Aika perheenisänä jäi kuitenkin lapsen yhteen elinpäivään. Kauheasta tulee uusi normaali.

 

Juntunen on Juha Seppälän proosasta väitellyt kirjallisuudentutkija. Kirjallisia viittauksia ja sitaatteja romaanissa onkin. Jo sen teemaan liittyvä nimi Tuntematon lapsi viittaa Väinö Linnaan ja antaa siten tarinalle oman painokkuutensa.

 

Romaanin lukemisen aloittaminen ahdisti sen murheellisen aiheen vuoksi. Pelko katoaa, kun tekstistä heti löytyy aiheelle kaunokirjallista avaruutta tuova tyylillinen vastaääni.

 

Juntunen ei sentimentaalista lapsen menetystä, vaan hän tarkastelee sitä koskettavasti ja avoimesti surun erilaisille vaikutuksille alttiiksi asettuen.

 

Omakohtaisesta surutyöstä on kyse, mutta kaunokirjallisin keinoin ja ansioin.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA