Kaleva 16.1.2012

 

Tulevaisuuden muistot

 

Pienoisromaani

 

Joel Haahtela: Traumbach. Otava 2012.

 

Parikymppinen Jochen saapuu Saksan itäiseen kaupunkiin tehtävään jäljittää Traumbach-niminen mies ja tehdä hänestä lehtihaastattelu. Etsintä näyttää epäonnistuvan, sillä jostain syystä Traumbach pakenee jäljittäjäänsä.

 

Alussa tarina vaikuttaa trilleriltä, mikä se tavallaan onkin, mutta toisin kuin odottaisi. Se on tiivis, arvoituksellinen ja haikea kertomus, jota hallitsee tarkkojen yksityiskohtien ja runollisten epämääräisyyksien välinen jännite. Sen luvut ovat kuin kevyesti lehteiltäviä kuvia, joiden nimet avaavat Jochenin paripäiväisen oleskelun näyttämöitä: Puisto, Virasto, Tyhjät huoneet.

 

Myös tarinahenkilöiden nimet ovat pelkistettyjä. Nimi Traumbach viittaa uneen ja haaveeseen, "unelmien puroon".

 

Jochen tuntee liikkuvansa varjomaailmassa, mutta ajalla ja paikalla ei ole hänelle väliä - "maailma ei ole alkanut mistään, eikä pääty mihinkään, on vain tila, jossa hän leijuu". Tärkeämpiä ovat alkukesän valo ja tuuli sekä hänen nuoruutensa, johon tarinan kertoja usein palaa. Nuorella miehellä on kuitenkin menneisyys, joka liittyy äitiin ja poissaolevaan isään.

 

Kertoja on alati läsnä johdattelemassa lukijaa lempeän ironisilla kommenteillaan. Jochen on tarinan toimija, mutta kertoja on sen elämänkulkua pohdiskeleva filosofi: "...kaikella eläväisellä on lakipisteensä ja tuon pisteen lähestyminen, sen väistämättömyys ja varsinkin ohittaminen tuovat aina mukanaan hivenen surua, saavat ihmisen ymmärtämään, ettei elämä ole pelkkää tuulta ja valoa."

 

Kalenterin ja kellon mukaan mitaten Jochenin retki kaupungissa on lyhyt, mutta hän tuntee alkavansa muuttua sen aikana. Kertoja huomauttaa, että eri paikat tuovat ihmisestä esiin eri puolia ja pohtii ihmisen muuttuvaisuutta: voiko oikeastaan koskaan sanoa, että ihminen on sama?

 

Traumbach on lääkäri-kirjailija Joel Haahtelan (s. 1972) kahdeksas romaani. Hänen aiemmista teoksistaan Tule risteykseen seitsemäksi sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 2002 ja edellinen romaani Katoamispiste oli Finlandia-palkintoehdokkaana 2010. Haahtelan tyyliä on luonnehdittu keveän unenomaiseksi, ja itse hän on sanonut uskovansa selittämättömyyteen ja mystisyyteen asioiden takana.

 

Nämä piirteet sopivat myös Traumbachiin, joka on lyhyt ja syvä romaani.

 

Tarinan aikatasot kietoutuvat yhteen - salaperäisen herra Traumbachin jäljittäminen, muisto äidistä ja Jochenin oma identiteetti - ja lopulta muistot ovat osa tulevaisuutta. Siinä on jotain, mikä viittaa syvyyspsykologian ajatuksiin varhaislapsuuden tunnesiteistä ja itseymmärryksestä. Syvyyteen avautuvalla loppuratkaisullaan romaani tarjoaa lukijalle jos ei tunteen puhdistusta, niin ainakin pienen ravistelun.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA