Siepparin tekijästä tuli erakko

J.D. Salinger oli kirjailija, joka kieltäytyi julkaisemasta

 

Elämäkerta

Kenneth Slawenski: J. D. Salinger - Kirjailijan elämä, suom. Tero Valkonen. Tammi 2011

 

 

Amerikkalaisen J.D. Salingerin (1919-2010) romaani Sieppari ruispellossa (1951) muutti länsimaista tietoisuutta ja synnytti kultin, joka elää vieläkin. Kun tieto Salingerin kuolemasta vuosi sitten levisi, internet täyttyi videoista, joissa ihmiset eri puolilta maapalloa muistivat kirjailijaa lukemalla Siepparia ääneen. Alkoi myös Salingerin kirjallisen jäämistön etsintä.

 

Siepparin päähenkilöstä, aikuisten falskiutta kritisoivasta nuoresta Holden Caulfieldista tuli myytti, jota verrattiin Nuoren kapinallisen James Deaniin ja jota tulkittiin kirjailijan omakuvana. Romaanin vaikutus ei ollut vain myönteinen: John Lennonin ampuja Mark Chapman istahti teon jälkeen katukivetykselle lukemaan Siepparia ja syytti tapahtumasta Salingeria.

 

Salinger oli Hemingwayn ystävä ja kollegojensa kuten Faulknerin arvostama. Hänen ensirakkautensa oli 16-vuotias Oona O'Neill, joka edusti kaikkea "mitä Salinger naisessa halveksi ja himoitsi". Oona O'Neill valitsi Chaplinin, mikä ei lakannut kirveltämästä Salingeria, vaikka hän olikin naisten suosiossa ja avioitui sittemmin kolme kertaa.

 

Slawenski toteaa, että Salingeria on katsottava kaikessa monimutkaisuudessaan - hänessä on "tunnistettava sekä urhea sotilas että epäonnistunut aviomies, luova sielu, joka muuttui itseään suojelevaksi erakoksi". Salingeria on sanottu hengelliseksi snobiksi, jolla on valurautainen ego.

 

Siepparin valtava kulttuurinen merkitys ja Salingerin kielteinen suhtautuminen julkisuuteen ja vuodesta 1965 lähtien myös julkaisemiseen ovat kirjailijaelämäkerran arvoitus.

 

Salinger halusi kiihkeästi kirjailijaksi ja hänet tunnettiin kirjailijana ilman ainoatakaan teosta heti, kun hänen ensimmäiset tekstinsä olivat ilmestyneet kirjallisissa lehdissä. Teoksia ei lopultakaan ollut monta - Siepparin lisäksi kolmisen kertomuskokoelmaa.

 

Salingerin vaikenemista on selitetty sotatraumalla. Hän toimi tiedustelu-upseerina ja osallistui Normandian maihinnousuun ja Dachaun keskitysleirin uhrien vapauttamiseen. Hänen syntyperänsä oli juutalainen, mutta hän kiinnostui sodassa roomalaiskatolisesta mystiikasta ja itämaisista uskonnoista. Loppuelämänsä puoli vuosisataa hän kirjoitti, mutta ei julkaistakseen. Hän sai kärsiä odottamiseen turhautuneiden lukijoiden vihastuksesta ja kotiportillaan kärkkyvistä toimittajista.

 

Vastenmielisyys julkisuutta kohtaan sai Salingerin nostamaan oikeusjuttuja, viimeisen vuonna 2009, kun ruotsalainen kokkauskirjakustantaja Fredrik Colting julkaisi Siepparille jatko-osan 60 Years Later. Salinger voitti oikeudenkäyntinsä ja ne vaikuttivat myös Yhdysvaltain tekijänoikeuslainsäädäntöön.

 

Slawenskin Salinger-elämäkertaa on moitittu kiltiksi ja sensuroiduksi. On kysytty, miksei siinä kerrota syytä kirjailijan erakoitumiseen ja siihen, ettei tämä enää julkaissut. Fanit ovat varmoja, että jossain on kätketty julkaisemattomien käsikirjoitusten aarre, joka elämäkerturin olisi pitänyt paljastaa.

 

Ehkä salaisuutta ei olekaan? Ehkä Salinger sodassa koetun jälkeen ja huomattuaan itsensä menestyskirjailijaksi vain vetäytyi hengelliseksi harjoitukseksi mieltämänsä kirjoittamisen rauhaan?

Ehkä hän jo muinaisella 1960-luvulla kauan ennen nykyistä idols-kulttuuria ajatteli, että tärkeämpää on kirjoittaa kuin olla julkisuudessa? Tämän Slawenski tuo esille kohdettaan kunnioittaen.

 

Salingerin teoksista on kolme julkaistu suomeksi: romaani Sieppari ruispellossa, suom. Pentti Saarikoski 1961 ja Arto Schroderus 2004 sekä kertomukset Franny ja Zooey ja novellikokoelma Yhdeksän kertomusta. Sieppari ruispellossa sisältyy yhä lukion kirjalistoihin Suomessakin.

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 21.2.2011)