Seison keskellä pihaa Linnunrata päässä

Valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun voittaja löytyi Taivalkoskelta

 

Rea Tiirola-Tyni on vuonna 1974 syntynyt kirjastotoimenjohtaja ja kolmen lapsen äiti. Hän on myös valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun tämänvuotinen voittaja, jonka esikoiskokoelma Silti kirkas julkistettiin Turun kirjamessuilla lokakuussa. Aiemmin hänen runojaan on ilmestynyt Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen julkaisemassa antologiassa Keinuen, keinuttaen (2010). Hän on opiskellut kirjoittamista Päätalo-instituutissa.

Runoilija näki kirjansa pari tuntia ennen julkistamista. "Tuntui tosi omituiselta niin kuin koko se päivä", hän sanoo.

 

 

"Arjen jumputtava albertinbasso"

Rean proosarunoissa maailma aukenee arkisen kautta: hellalla hautuva puuro johtaa koristeltuihin uniin, sipuli on taivaallinen valopallo ja chilin kanssa mieluummin kyynelehtisi kuin luovuttaisi sen kuumenevalle pannulle. Rea sanoo pitävänsä chili-runoa surullisena.

- Kun on pitkä pimeä talvi, pitää kokemuksia ja tunteita kiskoa vaikka keskittymällä ruuanlaittoon. Tietysti tarkkojen havaintojen teko on kirjoittamisessa perusasia, joka opiskellaan ensimmäisenä. Runon kirjoittamisen aikaan olin kotiäitinä, ja mistäpä muusta sitä kirjoittaa kuin siitä mitä näkee. Haluaisin runoissa löytää arkisiin asioihin liittyviä tasoja ja merkityksiä.

Enimmäkseen Rea kirjoittaa keittiön pöydän ääressä kynällä vihkoon.

Yhdeksi suosikikseen Rea mainitsee runon "marraskuu, paljaat oksat". Se on oikeastaan muistiinpano perjantaiaamusta, jolloin hän istui kirjoittamassa ja kuunteli vanhan musiikin ohjelmaa Ylen ykköseltä.

- Tykkään siitä, että arkinen, ohikiitävä hetki on tallentunut johonkin.

Runoissa on runsaasti viittauksia musiikkiin. "Albertinbasso" viittaa säveliin, joita toistetaan kaavamaisessa järjestyksessä tasaisena rytmikuviona.

 

"Ensin ihmettelee yhtä asiaa, sitten toista"

Silti kirkas on täynnä entä jos -ajatuksia: "... / voi niin käydä, tukka tarttua liesituulettimeen / karhu kävellä vastaan huussipolulla, / minun pääni jäi kerran oven väliin. / en tiedä saatiinko se sieltä pois /..."

- Ehkä ihmettely tuottaa epähuomiossa huumoriakin, Rea sanoo.

Ihmettelijä näkee Euroopan vaikkapa kylänraitilla matkalla "osuuskaupasta pankin ohi linja-autoa vastaan, torilta urheilukentälle" - ja eurooppalaisia tulee vastaan tien täydeltä.

Koti on kuitenkin Taivalkoskella. Lapsuuden Rea vietti Vihannissa, opiskeluajan Joensuussa ja Turussa. "Nyt vain viheltelen, seison keskellä pihaa Linnunrata päässä. Alitajunta sanoo: lähde. Järki sanoo: lähde. Minä tulin tänne ja tulevaisuus törmäsi vasten vatsaa. minä en lähde minnekään."

- Olen pohjoisen ihminen, oikea maalaismuori, Rea sanoo.

 

Puusta näkee kauemmaksi

Silti kirkas tuntuu runolta heti kun siihen tarttuu.

- Olen iloinen, että kirja on niin kaunis. Paperi on hyvä ja kansikuvan sain valita Kaarinan kaupungin taidekokoelmista. Tuo puhutteli heti. Siinä on nainen jolla on monta päätä ja monta elämää ja selvästi omia ajatuksia.

Vielä runoilija ei ole tottunut siihen, että kokoelmaa kommentoidaan.

- Tuntuu hölmöltä. Miksi ne nyt minun värssyjä lukisivat? Mutta ehkä tämä on osa identiteettikriisiä, joka iski aika vahvana...

Taivalkoskella ei ole vaikeaa olla runoilija.

- Sata vuotta sitten se olisi varmasti ollut hankalaa, mutta onhan täällä edelläkävijöitä. Nykyään tiedetään, mitä kirjoittajan työ on.

Rean runoissa on puhetta puista ja puuhun kiipeämisestä. Miksi haluat kiivetä puuhun?

- Siellä saa olla rauhassa ja sieltä näkee kauemmas, Rea sanoo.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaltio 6/2010)