KUKA MINÄ TAAS TÄNÄÄN OLINKAAN?

Postmoderni kirjallisuus leikkii minuudella

Mustiin pukeutunut mies istahtaa murattimuurin suojaamalle patiolle ja
avaa sanomalehden, jonka etusivulla lukee lehden nimi El Pais. Ei
kuitenkaan olla Espanjassa vaan Oulussa, missä alkusyksyn navakka
etelätuuli ravistelee puita pation ulkopuolella.

Mies on kirjailija Antero Viinikainen, jonka juuri ilmestyneen
romaanin Sisiliskopalatsi tapahtumapaikkana on espanjalainen
vuoristoseutu. Viinikainen kirjoitti edellistä romaaniaan niissä
maisemissa, kun uusi seudulle sijoittuva tarina alkoi kiehtoa.

"Sisiliskopalatsia kirjoittaessani minulla oli tunne, että on
rakennettava menneisyyden keko, jonka ylärinteellä kylä keikkuu kuin
vuorella. Kylän nykytapahtumiin oli lomitettava kylätalojen sokkelo ja
vanhojen tarinoiden vyyhti."

Viinikainen puhuu romaanin sokkeloisesta kyläajasta, jossa eri
ajat ovat läsnä eri lailla. "Aika kiertää, tiivistyy kirkossa ja
kapakassa, pysähtelee, singahtaa menneeseen ja tulevaisuuteen, kurkkii
tuonpuoleiseen." Ajan kiepunta muovaa henkilöiden minuutta yhä
uudelleen.

Kirjailijaa kiinnostavat ihmisminuuden sokkelot. Viinikainen
nimittää kertomatapaansa postmoderniksi realismiksi. Miten se poikkeaa
esimerkiksi Kalle Päätalon realismista?

"Päätalon maailmankuvaa leimaa usko johdonmukaiseen kehitykseen,
missä maailma ja kokija kehittyvät rinnan alkeellisemmasta parempaan.
Vastoinkäymiset opettavat, ahkeruus palkitaan ja uhraukset maksavat
vaivan."

Pirstaloituneen nykymaailman kokijalla ei johdonmukaisuudesta
ole turvaa. "Hitaasti karttuva kokemus on pelkkää painolastia.
Muurahaiskekopersoonan tilalle on syntynyt vikkelä sisilisko, joka
jatkuvasti vaihtaa paikkaa ja tarkastelukulmaa ja joka yhä uudelleen
kertoo arvaamattoman suhteensa maailmaan. Kiipelissä se uhraa häntänsä
ja kasvattaa tilalle toisen sen sijaan, että taistelisi eheytensä
puolesta", kirjailija sanoo.

Viinikainen on käyttää kerronnassaan satiiria, jonka terävä
ironia kohdistuu yhteiskunnan ilmiöihin. Nykyisyyden voi nähdä
tarkemmin, kun ottaa etäisyyttä menneestä tai kaukaisista paikoista.

Sisiliskopalatsissa paimenpoika kehittelee vuoristokylän
perimätiedosta kohtalokkaita ruokareseptejä, jotka synnyttävät Suomessa
terveysintoa puhkuvan kansanliikkeen. Viinikainen näkee vanhat myytit
ja nykylegendat yhtäläisinä. "Kyläläisten vanhat uskomukset perustuvat
pinnallisiin tarpeisiin, kun esimerkiksi lapsia oli peloteltava
varoitusmielessä. Samoin meillä on helppoa keksiä ilmiöiden ympärille
tarinoita ja rakentaa niihin perustuvia mediakultteja."

Postmoderni romaani on kuin kubistinen kuvataideteos, jossa
hahmolla on monta profiilia. Tarinaa on mahdollista katsoa eri
kulmista, ja asetelma muuttuu aina.

"Postmoderni realismi on ottanut todellisuuden piiriin
sellaisiakin hämmentäviä seikkoja kuin sattuma ja persoonan hajoaminen
eri identiteeteiksi. Silti se on yhtä realistista kuin esimerkiksi
päätalolainen realismi. Perinteinen realismi on realismia omassa
maailmassaan, postmodernia aikaa taas kuvataan postmodernilla
realismilla".

Miten tehokkaan opetuspaketin Viinikaisen ja Päätalon
romaaneista saisikaan. Niiden kerrontatekniikkojen rinnakkainen
tutkiminen osoittaisi, kuinka kiinteästi romaanin rakenne on
yhteydessä maailmankuvaan ja sen muutoksiin.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 11.9.2005)