Kadotetut sukupolvet

 

Romaani

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin, suom. Katriina Huttunen. Otava 2009

 

"Suomen poliittisella järjestelmällä oli taipumus nielaista kaikki kapinat."

 

Lause on Kjell Westön uusimmasta romaanista eikä se menetä ajankohtaisuuttaan, vaikka kirjassa viitaakin 1960-luvun kulttuurikapinaan.

 

Historiallisia tiiliskiviromaaneita ilmestyy paljon, mutta juuri Kjell Westön teosten kerronnassa on erityistä lämpöä. Kommentoidessaan edellistä, Finlandia-palkittua teostaan Missä kuljimme kerran (2006) hän sanoi, että henkilöiden näkeminen ei riitä, vaan hänen on saatava elää nämä.

 

Älä käy yöhön yksin päättää neliosaisen sarjan, johon kuuluvat myös Leijat Helsingin yllä (1996) ja Isän nimeen (2000). Sarja kuvaa Westön kotikaupunkia Helsinkiä, mutta sen kautta koko Suomea. Huolellinen perehtyneisyys historiaan näkyy, vaikka faktat eivät kuormita tekstiä vaan liukuvat siihen.

 

Westö tekee merkitykselliset asiat merkityksettömän näköisiksi, kunnes niiden tärkeys itsesään nousee kokonaisuudesta. Johtolankana on aina jokin historian juonne. Tässä romaanissa se on 1960-luku ja populaarimusiikki.

 

Tarina kerrotaan kahdessa sukupolvessa. Ensimmäinen on sodanjälkeinen polvi, työläistaustaisen Jounin, hänen suomenruotsalaisen kaverinsa Arielin ja tämän yläluokkaisen pikkuserkun Adrianan kolmikko. Trio he ovat aivan konkreettisesti, sillä vuonna 1966 he levyttävät yhdessä Arielin laulun Älä käy yöhön yksin.

 

Mitä triolle olisi tapahtunut, jos kappaleesta olisi tullut ikivihreä klassikko? Nyt kuitenkin Jounista tulee menestyvä poliitikko, Ariel katoaa Ruotsiin ja Slussenin pimentoihin ja hauraankaunis Adriana ryhtyy valokuvamalliksi. Heidän tarinansa liittyy toisen, 60-lukulaisen kolmikon tarinaan. Tähän toiseen miehitykseen kuuluvat työläispoika, sittemmin poliittinen toimittaja Pete, Adrianan pikkusisko Eva ja keskiluokkaisen perheen poika Frank, joka on myös romaanin kertoja. Molemmat pojat rakastuvat Evaan kuten Ariel ja Jouni olivat rakastuneet Adrianaan.

 

Romaanissa on runsaasti eri aikojen maamerkkejä - vuoden 1968 mellakat, Sadankomitea, Iltatuulen viesti, Beatles, Jimi Hendrix... Yksi myöhemmistä sijoittuu Olof Pamen murhan tienoolle, kun Kalevassa toimittajana työskentelevä Pete pitkän tauon jälkeen ottaa yhteyttä Frankiin.

 

Suomenruotsalaiselta Westöltä on joskus tivattu, miksi hän ei romaaneissaan puutu kieliryhmien välisiin riitoihin. Frank antaa tähän yhden vastauksen: "Kaikki suomenruotsalaiset eivät olletkaan hienostelevia kermaperseitä eivätkä kaikki suomalaiset hyväsydämisiä moukkia."

 

Tarina saa alkunsa, kun Frank pitkän harharetken jälkeen päättää kertoa ystäviensä tarinan. Westön kerronnallista ironiaa kuvastaa se, että lukijan annetaan ymmärtää Frankin olevan koko romaanin kirjoittaja.

 

Älä käy yöhön yksin on kaunis ja haikea romaani ystävyydestä. "...sukupolvi toisensa jälkeen kävi läpi saman prosessin. Se astui elämään avoimin ja odottavin kasvoin, vilpittömin aikein. Jokaisessa sukupolvessa toiset karaistuivat, kun taas toiset tuhoutuivat", Frank sanoo.

 

Frank nimittää 70-luvun tiedostavaa luokkaa Loisteputkisukupolveksi, joka haudanvakavana ja vailla ironian tajua ohitti 60-luvun Suitsukesukupolven, mutta syrjäytyi vuorollaan 80-luvun muovisukupolven tieltä.

 

Ajallisesti romaani ulottuu nykypäivään. Etäältä, taustalta nousee mieleen vanhatestamentillinen Saarnaaja, jonka sanoja Hemingway käytti kadotettua sukupolvea kuvaavan romaaninsa mottona: "Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti. Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas."

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 12.10.2009)