Hyt%C3%B6nen.jpg

Kaleva 7.8.2017

Köyhät taistelevat köyhiä vastaan

 

HISTORIALLINEN ROMAANI

 

Ville Hytönen: Jumalankoirat - Romantillinen kertomus ja aikalaisen todistuskirje. Sammakko 2017.

 

Jumalankoirat on runoilijana ja lastenkirjailijana tunnetun Ville Hytösen (s. 1982) esikoisromaani - tai kertomus, kuten teoksen otsikko kertoo.

 

”Romantillinen” ei tässä tarkoitta romanttista rakkautta, vaan kauhuromanttisuutta ja tarinan kuvaaman aikakauden luontosuhteeseen perustuvaa kansanuskoa, keskuksena ihmissusimyytti ja sen aiheuttama vaino.

 

Tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun lopulle Viron Läänemaalle kylään, johon on saapunut kaksi muukalaista: Liivinmaalla ihmissutena tuomittu ukko Thies ja hänen kumppaninsa suomalainen noita Aaprami, joista puhutaan maahanmuuttajina.

 

”Ei ymmärretty, että muualla eletään eri tavoin kuin täällä, ja että on vaikea sanoa, kumpi on Jumalan kannalta sitten parempi ja kumpi huonompi”, kirjoittaa tarinan muistiin merkitsijä, Turun kuninkaallisen Akatemian opiskelija Matias Homelin.

 

Papinpoika Homelin on aikalaistarkkailija - hän kirjaa kokemaansa kuin muinaiset evankelistat. Raamattu sävyttää teosta muutenkin. Mottona on Matteuksen evankeliumista kohta, jossa Jeesus puhuu kirjanoppineista ja fariseuksista, ja koko tarinan päätös on ilmestyskirjamainen lopun aikojen kuvaus.

 

Kirjaaja tulkitsee ajan merkit: ”...minulle isänmaa ovat nämä yhteiset kielemme, joita nyt uhkasi kuolema. Suomalaisuus oli Aaprami Pöyrysen hahmo, suoraan muinaisista loitsuista ja idän metsien runoista. Ja Thies oli kaikki me, meidän metsäuskomme.”

 

Vastapuolella ovat kristinuskon nimissä tuomitsevat pappi ja kyläläiset.

 

Tapahtumat sijoittuvat kahden katastrofin väliin. Takana ovat 1600-luvun nälkävuodet ja edessä suuri Pohjan sota.

 

Hätä saa ihmiset ajautumaan vihaan ja julmuuksiin, joka nousee viattomaltakin näyttävän sisimmästä ja joka saa köyhät taistelemaan köyhiä vastaan.

 

Tarinan kieli, muoto ja ulkoasu kuvitusta myöten noudattavat vanhastavaa ilmaisua. Kieli on runollista luontokuvausten ”aleksiskivimäisyyttä” myöten. Teosta on verrattu Aino Kallaksen Sudenmorsiameen, ja yhteistä onkin ihmissusi-aihelman lisäksi muun muassa tapahtumapaikka.

 

Vanhastavaksi tarina on rakennettu vain tyyliltään. Luettavana se on värikästä ja ilmavaa, ei raskassoutuista, ja teemaltaan ikiaikainen. Vastakkainasettelu ja viha vierasta kohtaan ovat sen ydin. Loppupuolen luku XXIII, ”jossa maailmanloppu on tuleman” alkaa näin:

 

”Siihen saakka olivat taistelleet maailmassa hyvä ja paha, mutta maailma oli hylännyt itsestään hyvyyden ja pahuuden rakennelmat. Oli tullut ihmisen aika - itsekkään ihmisen, joka ei ollut enää kyvykäs päättämään hyvän ja pahan väliltä, vaan pelon ja turvantunteen.”

 

MARJA-RIITTA VAINIKKALA