Pitkitettyä kohellusta Paasilinnan hengessä

 

Veijariromaani

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, suom. Raija Rintamäki. WSOY 2011

 

Ruotsalaisen Jonas Jonassonin romaanissa seikkailee Allan, joka karkaa vanhainkodista juuri ennen satavuotiskahvejaan. Hyvä lähtökohta tilannekomiikalle, mutta yrityksestä huolimatta tarina ei onnistu naurattamaan.

 

Joku siitä kuitenkin pitää, sillä romaani on käännetty kahdellekymmenelle kielelle.

 

Karkumatkan alussa entinen räjähdysaineiden asiantuntija Allan ryöstää nuorelta roistolta rahalaukun. Matkan aikana mukaan tarttuu muutama veijaritoveri ja norsu, joiden kanssa paetaan sekä poliisia että rahojaan perääviä roistoja.

 

Nykytason kanssa vuorottelee Allanin vuonna 1905 alkanut elämäntarina.

 

Täysin epäpoliittisena henkilönä ja pelkästään eloonjäämistarkoituksessa hän on onnistunut sotkeutumaan kansainväliseen politiikkaan - avustanut Oppenheimeria atomipommin kehittämisessä ja ystävystynyt sitten maailmanvaltioiden johtajien kuten Francon, presidentti Trumanin, Stalinin ja Mao-Tse-tungin kanssa. Näistä aineksista on syntynyt miltei nelisataasivuinen romaani.

 

Kirjan liepeessä kerrotaan Jonassonin olevan Arto Paasilinnan ihailija. Mainitaanpa se tarinassakin, kohtauksessa jossa Allan tapaa norsun omistajattaren: "Tuo vuolaasti kiroileva, punatukkainen ja uhkeapovinen nainen oli kuin suoraan jostakin Paasilinnan romaanista! Suomalainen ei tosin ollut koskaan kirjoittanut norsusta, mutta sen Benny arveli olevan vain ajan kysymys."

 

Jonassonin romaanin rönsyily muistuttaakin Paasilinnaa, mutta tämän hersyävää kerrontaa Jonasson ei tavoita. Satavuotiaan seikkailut jää pukerretun tuntuiseksi ylipitkäksi kertomukseksi.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

(Kaleva 27.6.2011)